Nuorisovaltuusto
Nuorisovaltuuton pääasiallinen tehtävä on saada nuorten ääni kuulumaan kaupungin päätöksenteossa.
Nuorisovaltuusto järjestää nuorille tapahtumia ja retkiä, vaikuttaa ajankohtaisiin asioihin ja toimii nuorten äänitorvena kertoen päättäjille nuorten näkemyksiä.
Kauhavan nuorisovaltuusto on poliittisesti sitoutumaton kaupungin vaikuttamistoimielin. Nuorisovaltuustossa on mukana 16 valtuutettua, sekä kahdeksan varavaltuutettua, nuorisovaltuuston jäsenet valitaan demokraattisesti vuosittain toimitettavilla
vaaleilla. Nuorisovaltuustossa voivat toimia 13–20-vuotiaat nuoret, joiden koti- tai opiskelukaupunki on Kauhavan kaupunki.
Nuorisovaltuuston tehtävät
- Nuorten edunvalvonta
- Edustaa nuoria kaupungin päätöksenteossa ja tuo nuorten ajatuksia kaupungin toimielinten käsiteltäväksi, esimerkiksi lautakuntien kokouksissa
- Tekee kannanottoja ja aloitteita kaupungin toimielimille, sekä seuraa kaupungin päätöksentekoa ja nuoria koskevien päätösten käsittelyä
- Yhteistyö
- Pitää yhteyttä kaupungin nuoriin ja nuorten parissa työskenteleviin tahoihin
- Tekee yhteistyötä oppilaskuntien ja muiden vaikuttajaryhmien kanssa
- Osallistuu Etelä-Pohjanmaan nuorisovaltuuston toimintaan
- Osallisuus ja vaikuttaminen
- Edistää nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa heitä koskeviin asioihin matalalla kynnyksellä
- Saada nuoret kiinnostumaan yhteiskunnallisista asioista
- Luo nuorille mahdollisuuksia virikkeelliseen toimintaan koulutusten, tapahtumien ja retkien muodossa
Nuorisovaltuuston jäsenet
Kauhavan NuVa 2025-2026
Järvi, Miika, puheenjohtaja
Tuominen, Eerika, varapuheenjohtaja
Takala, Simo, sihteeri
Asuinmaa, Eero
Eerikäinen, Iida
Kari, Kosti
Kari, Ella
Karjalainen, Dylan
Korpi, Kerttu
Kuoppala, Emilia
Peltoluhta, Aino
Peltoluhta, Susanna
Piitulainen, Maisa
Poutanen, Oliver
Rantala, Iitamari
Renko, Ilja
Varajäsenet:
Perkiö, Aaro
Tästä voit tutustua nuorisovaltuuston toimintasääntöön.
Löydät Kauhavan nuorisovaltuuston myös sosiaalisesta mediasta
Instagram: @kauhavannuva
Sekä Kauhavan nuorsiovaltuuston ja Ylikylän nuorisoseuran nuorten kaaoskorjaamo-podcastin
Instagram: @kaaoskorjaamo
Pukkinen Eveliina
Nuoriso-ohjaaja
Elämänlaatupalvelut Nuorisopalvelut
Nuorisovaltuuston ohjaaja