Kylätoiminnan avustukset
Kauhavan kaupunki tukee yleisavustuksilla kyläyhdistysten, kylätoimikuntien ja muiden oman asuinalueensa asukkaiden hyväksi tekevien yhteisöjen toimintaa ja tilojen ylläpitoa.
Kaupunginhallitus on 8.6.2026 § 106 hyväksynyt periaatteet kylätoiminnan avustusten myöntämiselle.
Kylätoiminnan avustusten periaatteet
Periaatteilla määritellään millainen toiminta ja mitkä toimijat kuuluvat avustettavan kylätoiminnan piiriin. Näin taataan eri toimijoiden yhdenvertainen ja oikeudenmukainen kohtelu Kauhavan kaupungissa.
Avustusta voi käyttää vain toiminnan järjestämiseen ja tilojen ylläpitokustannuksiin.
Tutustu ennen hakemuksen tekoa Kylätoiminnan avustusten periaatteisiin.
Kauhavan kaupungin hallintosäännön § 44 mukaan hallintojohtaja päättää kylätoiminnan avustusten myöntämisestä. Avustukset myönnetään kaupunginhallituksen hyväksymillä kylätoiminnan avustamisen periaatteilla
Kylätoiminnan avustusten hakeminen
Kauhavan kaupunki julistaa kylätoiminnan yleisavustukset haettavaksi kerran vuodessa.
Avustushakemukset tulee toimittaa sähköisesti. Sähköinen hakemuslomake on käytettävissä kaupungin kotisivuilla Kylätoiminnan avustukset -sivulla hakuaikana.
Hakemus liitteineen tulee toimittaa viimeiseen hakupäivään mennessä. Myöhässä saapuneita ja/tai puutteellisia hakemuksia ei käsitellä.
Kylätoiminnan yleisavustukset 2026 haettavana 17.8. – 4.9.2026
Kauhavan kaupungissa on haettavana kylätoiminnan yleisavustukset yhdistyksille ja yhteisöille. Hakemuksen liitteenä tulee olla toimintakertomus, tilinpäätös ja toiminnan tarkastuskertomus vuodelta 2025, sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2026. Tilinpäätöstiedoissa tulee olla eriteltynä kylätoiminnan käytössä olevan rakennuksen sähkö-, vesi-, ja lämmityskustannukset. Hakijan tulee pyydettäessä toimittaa kuitit tai lisätietoja, kaupungin kirjaamoon ( sähköposti: kirjaamo@kauhava.fi).
Hakemukset liitteineen toimitetaan 4.9.2026 mennessä sähköisenä. Myöhässä saapuneita ja/tai puutteellisia hakemuksia ei käsitellä.
Hakemuslomakkeen linkki aukeaa tähän hakuajan ajaksi.
Vuonna 2026 avustusten haku aukeaa 17.8.2026
Huomioi että lähetät hakemuksen sen täytettyäsi, varmista että sähköpostiisi tulee vahvistus lähetetystä hakemuksesta. Mikäli lähetit hakemuksen etkä saa sähköpostiisi vahvistusviestiä, ole yhteydessä Kauhavan kaupungille asianhallintasihteeri Pirjo Niemiseen puh. 044 483 4203 tai tietohallintokoordinaattori Virpi Latvalaan puh. 050 505 4243 asian selvittämiseksi.
Hakemuksen voi tallentaa keskeneräisenä, mutta huomioi että siinä tapauksessakin se täytyy käydä lähettämässä hakuajan viimeiseen päivään mennessä.