Ylihärmän kirjasto
Ylihärmän kirjasto sijaitsee Ylihärmän yhtenäiskoulun pihapiirissä. Vuonna 1976 valmistunut kirjasto peruskorjattiin v. 1998-1999.
Vanhojen kirkonkokousten pöytäkirjojen mukaan kirjasto on perustettu 23.5.1870.
Eräiden tietojen mukaan jonkinlainen lainakirjasto olisi ollut Ylihärmässä jo v. 1865. Lainakirjasto otettiin kunnalle v. 1883 ja se toimi Ilomäen kansakoulussa vuoteen 1938, jonka jälkeen kirjasto joutui muuttamaan monta kertaa.
Aukioloajat
| ma ja to ke ti ja pe | klo 12-19 ei henkilökuntaa klo 12-16 |
| omatoimikirjasto | klo 7-21 joka päivä |
Yhteystiedot
Satutuokiot
Kirjastossa järjestetään kerran kuukaudessa aamupäivisin satutuokio alle kouluikäisille lapsille. Satutuokiot kestävät puolisen tuntia kerrallaan ja satuja lukee yleensä kirjaston henkilökunta. Kesä- heinä- ja elokuussa ei ole satutuokioita.

Lukukoiratoiminta
Kennelliiton lukukoira Samu käy Ylihärmän kirjastossa kuuntelemassa lukijoita. Lukukoiran vierailuajankohdista ilmoitetaan erikseen tapahtumakalenterissa ja kirjaston somessa.

Ylihärmäläisiä kirjailijoita
Katri Lahtinen
Artturi Leinonen
Terttu Marjamäki
Simo Perämäki
Petri Riihimäki
Heikki Ylikangas