Siirry sisältöön

Erityisopetus

Esiopetuksen erityisopetuksesta vastaavat varhaiskasvatuksen konsultoivat erityisopettajat.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajat:

Päivi Ristaniemi
puh 040 143 4712

Anu Kujanpää
040 1835 966

Oppilaskuljetukset

Lapsella, joka osallistuu vain esiopetukseen, eikä tarvitse varhaiskasvatusta, on oikeus maksuttomaan kuljetukseen koulukuljetussääntöjen mukaisesti. Mikäli huoltaja haluaa valita muun kuin lähimmän mahdollisen esiopetuksen järjestämispaikan, kaupunki ei järjestä koulukuljetusta.

Opiskeluhuolto

Opiskeluhuollolla tarkoitetaan lapsen hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa esiopetusyhteisössä. Opiskeluhuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus, kunnioittava suhtautuminen lapseen ja huoltajaan sekä heidän osallisuutensa tukeminen. Monialainen yhteistyö on opiskeluhuollossa keskeistä.

Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä koko esiopetusyhteisöä tukevana yhteisöllisenä oppilashuoltona. Lisäksi lapsilla on oikeus yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon. Opiskeluhuollon palveluita ovat psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä terveydenhoitopalvelut, jotka järjestetään terveydenhuoltolain mukaisina ikäryhmälle suunnattuina neuvolapalveluina.

Esiopetusajat ja työpäivät 2025-2026

Metsäkulman päiväkodin esiopetus klo 9-13
Ylihärmän päiväkodin esiopetus klo 8.30-12.30
Tiheikön päiväkodin esiopetus klo 9-13 (Kauhavan keskustaajama)
Kortesjärven esiopetus klo 9-13

Esipetus noudattaa samoja työpäiviä kuin kouluilla lukuunottamatta mahdollisia lauantaityöpäiviä.

6.8.-19.12.2025 (syysloma vko 42)
7.1.-29.5.2026 (hiihtoloma vko 9)