Siirry sisältöön

Työelämään tutustumisjakso tulee järjestää koulutus- ja ammattivalintojen perustaksi ja työn arvostuksen lisäämiseksi. Oppilaalle tulee järjestää mahdollisuus arvioida hankkimaansa tietoa ja kokemuksia. Tavoitteena on, että oppilas oppii itsetuntemusta ja vuorovaikutustaitoja  (Opetussuunnitelman perusteet 2004).

Keskeiset työelämään tutustumisen muodot ovat TET-jaksot ja opintokäynnit yrityksiin.

Kauhavan yläkouluissa järjestetään vähintään kaksi viiden päivän TET- jaksoa yhdeksäsluokkalaisille. Ensimmäinen jakso on syyslukukaudella ja toinen kevätlukukaudella. Kahdeksasluokkalaisilla on yksi viiden päivän TET-jakso. Seitsemäsluokkalaisille pyritään järjestämään kahden päivän tutustuminen työelämään. Lisäksi kouluissamme toteutetaan eri luokka-asteille ruokala-tettiä, jossa oppilaat pääsevät tutustumaan ruokalan toimintaan.