Siirry sisältöön

Senioritaloasuminen kiinnostaa Kauhavalla – sijainti ja kohtuuhintaisuus ratkaisevat

Kauhavan alueella maaliskuussa 2026 toteutettu senioritalokysely osoittaa selkeää kiinnostusta uudenlaista asumismuotoa kohtaan. Kyselyyn toivottiin vastauksia yli 55-vuotiailta kuntalaisilta tai heidän läheisiltään: kyselyyn vastasi yhteensä 439 henkilöä, joista 60% oli yli 70-vuotiaita. Vastauksia saatiin jokaisesta kaupunginosasta, yli 70% vastaajista vastasivat asuvansa tällä hetkellä joko Alahärmässä tai kanta-Kauhavalla.

Peräti 65% vastaajista ilmoitti olevansa kiinnostunut senioritaloasumisesta, kuitenkin huomattava osa (30%) vastaajista ei osannut sanoa kiinnostaako tämä asumismuoto. Tulokset viittaavat siihen, että tarve senioriasumiselle on alueella merkittävä. Lähes kaikki vastaajat valitsivat senioritalon toivesijainniksi oman kaupunginosansa. Yleisesti senioritalon toivottiin sijoittuvan lähelle arjen palveluita, kuten kauppoja, terveyspalveluja ja apteekkia.

Hinta herättää huolta ja palveluilta toivotaan joustavuutta

Asuntotyypeistä selvästi suosituin oli noin 45 neliön kaksio, jonka valitsi yli 60 prosenttia vastaajista. Yksiö kiinnosti noin neljännestä vastaajista, kun taas kolmioiden kysyntä jäi selvästi vähäisemmäksi. Kyselyn perusteella asumisen hinta on kuitenkin monille kriittinen tekijä kiinnostuksen suhteen. Ehdotettuja vuokratasoja pidettiin monin paikoin liian korkeina, ja osa vastaajista toivoi jopa merkittävästi edullisempia vaihtoehtoja.

Senioritalon palveluista tärkeimmiksi koettiin ateria-, siivous- ja terveyspalvelut. Vastaajat korostivat kuitenkin vahvasti sitä, että palveluiden tulee olla valittavissa yksilöllisesti tarpeen mukaan, ei pakollisina kokonaisuuksina. Useat vastaajat arvioivat, ettei palveluille ole vastaushetkellä vielä välitöntä tarvetta, mutta tarpeen odotetaan kasvavan iän myötä. Yhteisöllisyys nähtiin tärkeänä osana asumista. Toiveissa korostuivat yhteiset oleskelutilat, ruokailumahdollisuudet sekä liikunta- ja harrastetilat.

– Kyselyn vastaukset käydään läpi Kauhavan kaupungin ja Kauhavan Vuokra-Asunnot Oy:n toimesta. Tuloksia tullaan esittelemään myös potentiaalisille toimijoille kevään aikana, toteaa elinvoimajohtaja Juha-Martti Kuoppala.

Lisätietoja:
Kyselyn taustalla oli kaupungille jätetty valtuustoaloite senioritalon rakentamisesta. Elinvoimajohtaja Juha-Martti Kuoppala vastaa jatkotoimenpiteistä.

Senioritalokyselyn toteutti Kauhavan kaupungin kanssa yhteistyössä Kauhavan kaupungin Vanhusneuvosto, Kauhavan Vuokra-asunnot Oy sekä SEAMK Maakuntakorkeakoulu. Iso kiitos myös Aijjoos-toiminnalle, jonka kautta tavoitettiin suuri määrä vastaajia.

Vastaajien kesken arvottiin 200€ kylpylälahjakortti Härmän Kylpylään sekä 5 kahden hengen teatterilahjakorttia Ylikylän Nuorisoseuran ”Gabriel, tule takaisin” – näytökseen. Voittajille on ilmoitettu asiasta.