Siirry sisältöön

Jaana Sandström tuo uusia tuulia henkilöstöjohtamiseen

Kaupungin henkilöstöpäällikkönä on aloittanut lokakuun alussa Jaana Sandström. Jaanalla on ollut monipuolinen työura; hän on työskennellyt Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen Soiten henkilöstöjohtajana, Verohallinnon työkykyjohtamisen asiantuntijana ja henkilöstöpäällikkönä sekä muissa sote-alan johtotehtävissä, kuten ikäihmisten palveluyksikön johtajana.
Henkilöstöjohtamisessa Jaanan mielestä parasta ovat ihmiset ja sujuvat työkäytännöt.

– Pidän ihmisten kanssa työskentelemisestä. Työssäni saan tutustua uusiin ihmisiin ja samalla oppii aina uutta. Henkilöstöjohtamista helpottavat yhteiset pelisäännöt ja -tavoitteet. On tärkeää, että ihmiset tulevat kuulluksi. Haastavaltakin tuntuvat asiat hoituvat, kun keskustellaan yhdessä ja haetaan ratkaisuja. Yhdessä luotuihin käytännönläheisiin pelisääntöihin on helppo sitoutua, ja ne tuovat turvallisuutta työntekoon ja koko työyhteisön toimintaan, Jaana toteaa.

Haasteellisinta henkilöstöjohtamisessa on se, että vaikeistakin asioista pitää pystyä keskustelemaan. Tässä auttaa ratkaisukeskeinen lähestymistapa.

– Esihenkilöillekin usein haastavia ovat tilanteet, joissa on pakko ottaa puheeksi vaikeita asioita. Olen mielelläni esihenkilöiden tukena näissä vaikeissa keskusteluissa. Koen, että pitkästä työkokemukseni on apua ja etsin mielelläni yhteistyössä ratkaisuja haastaviin tilanteisiin. Vaikeisiin asioihin ei tarvitse jäädä vellomaan, on hyvä edetä määrätietoisesti ratkaisuihin, Jaana huomauttaa.

Jaana lupaakin tuoda Kauhavalle uusia raikkaita tuulahduksia henkilöstöjohtamiseen isossa kuvassa.

– On tärkeää, että asiat tehdään mahdollisimman selkeästi ja ymmärrettävästi. Kunnissa byrokratia ei saa olla liian vaikeaa, prosessien tulee olla sujuvia, jotta työn tekeminen helpottuu.

Vapaa-ajallaan Jaana nauttii matkustamisesta perheen kanssa ja ystävien seurasta. Hänelle liikunta on lähellä sydäntä, erityisesti lenkkeily, maastopyöräily, hiihto ja lumilautailu. Vauhdikkaiden lajien vastapainoksi Jaana viihtyy yhtä lailla kädet mullassa kesämökillä puutarhatöissä.

Jaanan työpiste on kaupungintalolla ja hänet tavoittaa numerosta 040 587 4814 ja sähköpostitse jaana.sandstrom@kauhava.fi