Siirry sisältöön

Suomen Yrittäjäopisto valittu ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on valinnut Suomen Yrittäjäopiston mukaan valtakunnalliseen ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun. Kokeiluun pääsi 85 hakijasta vain 40 koulutuksen järjestäjää. Kokeilun tavoitteena on vahvistaa ammatillisen koulutuksen vaikuttavuutta ja laatua sekä uudistaa sen ohjaus- ja rahoitusmalleja tulevaisuuden tarpeisiin.

Tunnustus pitkäjänteisestä kehittämistyöstä

Kokeilun kautta Suomen Yrittäjäopisto saa mahdollisuuden kehittää toimintaansa entistä vaikuttavammaksi ja joustavammaksi osana kansallista uudistusta. Kokeiluun valitut järjestäjät edustavat laajasti koko koulutuskenttää, ja valinnassa painotettiin muun muassa taloudellisia ja toiminnallisia valmiuksia uudistaa toimintaa sekä kykyä kehittää uusia ratkaisuja.

– Valinta kokeiluun on merkittävä tunnustus pitkäjänteisestä kehittämistyöstämme ja osoitus Suomen Yrittäjäopiston vahvasta asemasta ammatillisen koulutuksen uudistajana, toteaa rehtori, toimitusjohtaja Jorma Kukkeenmäki.

– Haluamme olla mukana rakentamassa tulevaisuuden koulutusta, joka vastaa työelämän ja yhteiskuntamme muuttuviin tarpeisiin ja tukee jatkuvaa oppimista.

Kokeilu kestää kahdeksan vuotta, ja sen aikana opetus- ja kulttuuriministeriö käy kunkin koulutuksen järjestäjän kanssa kahdenväliset neuvottelut tavoitteista ja toimenpiteistä. Kokeilun tulosten odotetaan luovan pohjaa koko ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden rakenteille ja ohjausmallille.

Kokeiluun valittaville myönnetään kokeiluluvat, joiden perusteella koulutuksen järjestäjä saa nykyistä vapaammin järjestää lähes kaikkia ammatillisia tutkintoja ja koulutuksia.

Suuri mahdollisuus Kauhavalle

Kauhavan kaupunki omistaa 75 prosenttia Suomen Yrittäjäopistosta. Kaupungin kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala näkee valinnan merkittävänä elinvoiman kehittämisen mahdollisuutena koko alueelle.

– Tämä on suuri mahdollisuus Kauhavalle, sillä meillä ei tällä hetkellä järjestetä juurikaan ammatillista koulutusta. Alueella toimii esimerkiksi yli 200 teollisuusyritystä, joista moni kärsii työvoimapulasta. Nyt meillä on todellinen tilaisuus saada teollisuuden koulutusta Kauhavalle, Kuoppala toteaa.

– Kokeilu antaa mahdollisuuden kehittää yhteistyössä yritysten kanssa uusiakin koulutusmalleja, joissa koulutuksen hyväksytysti suorittaneelle on tarjolla varma työpaikka esimerkiksi oppisopimuksen kautta.

Teollisuusyritykset mukaan keskusteluun

Kuoppalan mukaan seuraava askel on keskustelutilaisuuden järjestäminen teollisuusyrityksille marraskuussa. Tilaisuudessa kartoitetaan konkreettisia koulutustarpeita ja käynnistellään mahdollista yhteistyötä koulutuksen järjestämiseksi paikallisesti.

–  Teollisuuden tarpeista aloitetaan ja sen jälkeen kartoitetaan tarpeita myös muilta toimialoilta, sanoo Kuoppala.