Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Yritystoiminta Kuukauden yritys 2018 yritykset 1/2018 Mainostoimisto Konsti&Taito

1/2018 Konsti&Taito

Mainostoimisto Konsti&Taito on aloittanut toimintansa Kauhavalla syyskuussa 2017. Yrittäjä Petra Ylikantola on monille Hela-ravintolassa lounastaneille tuttu kasvo, sillä ravintola-alalla Ylikantola teki töitä kolmisen vuotta. Sitä aiempi 17 vuoden työura on kuitenkin markkinointi- ja viestintäalalta.

- Olen tehnyt markkinointitöitä iät ja ajat. Valmistuttuani yhteisöviestinnän medianomiksi, olin töissä mainostoimistoissa ympäri Suomen akselilla Helsinki-Sodankylä. Sitten vain kerta kaikkiaan kyllästyin ainaiseen kiireeseen, jossa piti jatkuvasti kiristyvällä tahdilla keksiä koko ajan uutta ja päätin pitää alasta tauon. Kouluttauduin kokiksi ja palasin kotikaupunkiini Kauhavalle, kertoo Ylikantola.

Yrittäjäksi ryhtyminen hautui pikkuhiljaa. Ylikantola vastusti ajatusta ja jarrutteli, mutta lopulta intohimo markkinoinnin ja viestinnän tekemiseen vei voiton.

- Olen nähnyt yrittäjyyden huonotkin puolet työskennellessäni pienissä yrityksissä. Pitkän aikaa olin sitä mieltä, että en varmasti ikinä ala siihen. Yhteistyökumppanit mainostoimistoajoilta kyselivät minulta jotain pieniä juttuja, ja ensin päätin tehdä puolta viikkoa, mutta eihän siitä mitään tullut vaan työ imaisi mukaansa. Tässä sitä nyt ollaan täyspäiväisenä yrittäjänä ja nautin tästä työstä aivan valtavasti, naurahtaa Ylikantola.

Petra2
Petra Ylikantola perusti Konsti&Taito mainostoimiston viime syyskuussa.

Asiakkaita Konsti&Taito onkin saanut lähinnä Ylikantolan edellisen työuran kautta. Hyvin tehty työ aikoinaan on kantanut kauas eikä tämä ollenkaan yllätä, sillä Ylikantolan puheissa vilahtaa tiuhaan asiakkaan etu ja aito asiakkaan edun ymmärtäminen.  

 
- Kumppanuussopimuksien kautta olen nyt alkuun saanut hyvin töitä ympäri Suomen. Jätin juuri yhden tarjouksen ivalolaiselle yritykselle. Eli teen alihankintana muille mainostoimistoille, mutta olen saanut jo suoriakin toimeksiantoja ja Kauhavalta toivon saavani lisää asiakkaita, Ylikantola sanoo.

Konsti&Taito tarjoaa kattavan liudan mainostoimistopalveluita: logot, yritysilmeet, graafiset ohjeistot, kuva-, teksti ja sisältösuunnittelut, painotuotteet ja julkaisut, Powerpoint-esitykset, teippaukset, messuosastot, opasteet, ulkomainokset ja myymälämateriaalit, alihankkijoiden kilpailutukset sekä tietysti sosiaalinen media.

- Haluan palvella asiakkaitani monipuolisesti alusta loppuun; kilpailutan asiakkaalle hänen halutessaan esimerkiksi painotalon, jossa hän lopputuotteen painattaa, kertoo Ylikantola.

Mikä on muuttunut markkinointialalla näiden muutaman vuoden aikana, jonka olit alalta pois?

- Perusasiat ovat pysyneet tietysti, mutta tuota someahan nyt hirveästi rummutetaan. Kaikilla yrityksillä on huono omatunto siitä, että ovat siellä liian huonosti esillä, mutta eivätkös yritykset tarvitse ensisijaisesti euroja eivätkä klikkauksia? Se tulisi pitää mielessä. Somessa korvataan helposti määrällä laatua ja se on huono juttu. Netissä ihmisiä vaivataan turhilla yhteydenotoilla, jolloin firma voi saada helposti hyvistä yrityksistään huolimatta ikävän maineen, summaa Ylikantola.

Tekeminen uudella tavalla on nähtävissä myös Ylikantolan uunituoreesta, Amerikasta tilatusta, käyntikortista. Kortti muistuttaa muodoltaan muistipelin korttia, on yksinkertaisen kaunis ja painettu laadukkaalle kartongille.

Kortti

 - Pyrin rikkomaan sitä kuvaa, että mainostoimiston kanssa tehdään pitkä sopimus ja rahaa saattaa palaa yllättäen tuhansia euroa. Konsti&Taito ei toimi niin. Mielestäni hyvä mainostoimisto ei sido asiakasta, vaan asiakkaan tulee voida ostaa halutessaan myös yksittäinen palvelu. Minä pystyn sanomaan asiakkaalle täsmällisen hinnan hänen kysymälleen työlle eikä siihen tule lisäksi mitään piilokustannuksia. Pystyn arvioimaan pitkän kokemukseni ansiosta aika nopeasti, että paljonko aikaa mikäkin työ vaatii. Pienilläkin markkinointisatsauksilla voi olla merkittäviä vaikutuksia, kun ne tehdään oikein. Kysyminen minulta ei maksa mitään, lupaa Ylikantola.

Ylikantolasta huokuu innostuneisuus luovasta alasta, mutta yrittäjänä hän ilmoittaa olevansa hyvin realistinen eikä hän ole tehnyt taivaita hipovia suunnitelmia.

- Minulle riittää se, että työllistän itseni mainostoimiston töillä. Oma työhuone kotona on ihan riittävä, en halua omaa erillistä toimitilaa tai alaisia. En kaipaa ahdistavia paineita, mitä mainostoimistossa työ pahimmillaan voi tuoda. Vaikka olenkin tosi innostunut ja haluan olla niin tiiviisti kiinni tietokoneessa kuin se on mahdollista, niin haluan silti tehdä tätä työtä järkevästi, toteaa Ylikantola.

Mitä haasteita yrittäjyydessä on?

- Kyllä ainakin näin alussa haasteena on tasapainon löytäminen myynnillisten asioiden kesken. Kun itse sekä myy että tuottaa niin siinä tasapaino on haasteellinen, tuumailee Ylikantola. 

Entä mikä on parasta yrittäjänä olemisessa?

- Kyllä se on se vapaus, että saa itse tehdä omat aikataulut. Tällainen luova työ vaatii ajatusta ja työrauhan. Tekniikka mahdollistaa niin paljon nykyään. Vaikka teenkin töitä yksin Kauhavalta käsin, niin pystyn silti ideoimaan netin välityksellä yhdessä kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa, jotka ovat ympäri Suomea, iloitsee Ylikantola.