Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Yritystoiminta Kuukauden yritys 2018 yritykset 12/2018 Keskisen Putkiasennus Oy

12/2018  Keskisen Putkiasennus Ky

Tuoreen vuoden 2018 Ylihärmän yrittäjäksi palkittu Keskisen Putkiasennus Ky:n jatkaja löytyi omasta perheestä.

DSC_0418_pienennetty
Kuvassa perheyrityksen jatkaja Matias Keskinen isänsä Erkki Keskisen kanssa.

Vuonna 1982 Erkki Keskisen perustama Keskisen Putkiasennus Ky toimii nyt jo toisessa sukupolvessa. Poika Matias Keskinen jatkaa perheyritystä isä Erkin kanssa. Matiakselle yritystoiminta siirtyi vuonna 2007 yllättäen, kun isä sairastui. Oma työtilanne mahdollisti yritystoiminnan jatkamisen, ja työtä on riittänyt hyvin. Matiaksen kokemus alalta oli karttunut kesäisin työmailla isä Erkin kanssa. Erkin vahvan ja pitkän kokemuksen kautta Matias on päässyt hyvään oppiin ja työt ovat sujuneet normaaliin isä-poika suhteen tapaan. Nyt kokemusta on karttunut töitä tehdessä, joten osaamista on otettu haltuun ja isä Erkkikin voi ottaa hiukan rauhallisemmin tuumii Matias.

Palveluasenne ja tyytyväiset asiakkaat ovat parasta myyntityötä, minkä ansiosta työtä on riittänyt. Isommissa kohteissa otetaan mukaan muita alihankkijoita, jotka ovat vuosien aikana tulleet tutuksi. Päävastuu isojen kohteiden työstä ja palvelun laadukkuudesta on lisännyt luottamusta yritystä kohtaan. Erkin kokemuksella työn organisointi ja neuvot ovat olleet opiksi myös alihankintayrityksien tekijöille. Työssäkäyntialueena on ollut yleensä Pohjanmaa, mutta pohjoisin missä on käyty on ollut Vaala ja eteläisin Kangasala. Asiakkaana ovat toki yhtälailla yksityisasiakkaat.

Vuoden ylihärmäläinen yrittäjäpalkinto on arvokas tunnustus meidän yrityksen pitkälle historialle ja antaa uskoa tulevaan kiteyttää Matias.

Alueen muut yrittäjäjärjestöjen yrittäjäpalkinnon saaneet yritykset vuonna 2018 ovat:

Alakaari Oy Alahärmän yrittäjät

Domretor Oy Kauhavan yrittäjät 

Tuhkasaari Oy Kortesjärven yrittäjät