Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Yritystoiminta Kuukauden yritys 2018 yritykset 07/2018 Pub Sivuluisu

7/2018 Pub Sivuluisu

Pub Sivuluisu avattiin Kortesjärven keskustaan 27.4.2018. Yrittäjinä toimivat Ville Nieminen ja Jussi Tuomaala. Yritysnimenä on Juosvil Oy, joka muodostuu perustajiensa etunimistä. Villen veli Oskari on myös osakkaana, mutta hän ei osallistu pubin arkeen, sillä hän asuu toisaalla.

Mistä lähti idea perustaa pubi Kortesjärven kirkonkylälle?


- Kaiken alku ja juuri on darts. Me molemmat harrastamme sitä ja pohdimme kerran Villellä heitellessä, että olisipa mukavaa, kun olisi joku harrastuspaikka dartsille täällä Kortesjärvellä. Siis onhan meillä kotona molemmilla hyvät heittopaikat, mutta ne ovat kotona, naurahtaa Jussi.

Tuon keskustelun pohjalta alkoi paikan etsintä ja tila löytyikin varsin nopeasti Pedro’s Kebab & Pizzerian ja Inkerin lounaskahvion välistä. Täydellisen remontin paikka tosin vaati.


- Remontoimme tätä omien töiden ohessa hissukseen. Tänne ei tullut edes vettä eikä ollut viemäriä, kertoo Ville.

Remontoidessa kehittyi pubille nimikin, kun yrittäjät katselivat talvella nuorten lennokasta ajoa traktoreilla. Traktorimiehestä muodostui myös pubille logo.

logo
Pubin logosta on suunnitteilla t-paita.

Harrastuspohjalta syntynyttä pubia myös pyöritetään harrastuksena, sillä molemmilla yrittäjillä on rakennusalan yritykset. Tämän lisäksi Ville käy myös ns. päivätöissä. Pub Sivuluisu on avoinna keskiviikkoisin klo 19-22, perjantaisin klo 19-02 ja lauantaisin klo 18-02.

- Keskiviikko on meillä sellainen pelipäivä. Meillä on iso screeni, mistä seurataan jääkiekkoa ja jalkapalloa lähinnä, kertoo Ville.

Pubissa voi pelata myös biljardia ja heittää dartsia ilmaiseksi. Yksityistilaisuuksia voidaan järjestää sopimuksen mukaan, mutta ruoan tarjoilua ei lupasyistä voi olla. Luparuljanssi yllättikin yrittäjät runsaudellaan.

- Kyllä se pari iltaa vei ihan täysin, että oli kaikki laput täytetty. Anniskelupassit käytiin tenttimässä Vaasassa. Aika täpärälle meni luvan kanssa, kun vappuna oli jo mainostettu pidettäväksi avajaisia ja vain viikkoa ennen tuli luvat, Jussi kertoo.

- Ja piti niitä muutaman kerran kysellä, jatkaa Ville. Kuitenkin siihen verrattuna luvat tulivat ajoissa, että pubin kylmäkaapit tulivat perille vain 3 tuntia ennen avajaisia.

Urheilu on lähellä yrittäjien sydäntä ja pubin sisustuskin on muovautunut urheiluhenkiseksi. Seinillä on jo joitain pelipaitoja ja lisää on tulossa.

- Ostettiin netistä hyväntekeväisyyshuutokaupasta Adrian Rizvanin pelipaita, tuotto meni tukemaan albanialaisten lasten jalkapalloharrastusta, kertoo Jussi.


paidat2
Dartsista lähti idea omaan pubiin. Pelipaitoja on tulossa seinille lisää.

Molemmilla yrittäjillä on jalkapallotaustaa. Sitä kautta miehet myös ovat tutustuneet toisiinsa. Nykyään oma pelaaminen on vaihtunut junioreiden valmentamiseen.

Miten ihmeessä aika voi riittää tuohon kaikkeen?

- No täytyy myöntää, että kyllä sitä tietää täyden viikon tehneensä, kun herää perjantaina viideltä töihin, käy töiden jälkeen äkkiä kotona ja tulee tänne illaksi ja pään saa tyynyyn noin kello kolme. Lauantaina päivällä käydään siivoamassa pubi ja illalla sama uudestaan, kertoo Jussi.


Vakituista työntekijää ei ole, mutta haaveissa on palkata joku joskus tulevaisuudessa.

- Ei tätä loputtomiin omin voimin jaksa. On meidän molempien puolisot tässä onneksi apuna ja Jussin äiti on ollut myös. Siitä huolimatta olisi hienoa, jos saataisiin tulevaisuudessa työllistettyä tähän joku ulkopuolinen, Ville sanoo.

yrittajat
Sivuluisun isäntinä toimivat Jussi (vas.) ja Ville.

Penkkiurheilun lisäksi pubissa on myös musiikkitarjontaa silloin tällöin.

- Suhteellisen pieni tila tämä on, että isoa bändiä ei voi ajatella tänne, enemmän tuollaisia akustisia kokoonpanoja voidaan ottaa. On meillä ollut myös karaokea, Ville kertoo.

Pubi on ollut vasta varsin lyhyen ajan toiminnassa, mutta asiakkaita on riittänyt mukavasti.

- Hienoa on ollut huomata, että väkeä käy meillä myös muulta; Härmästä on ollut porukkaa ja evijärveläisiä on käynyt myös aika paljon, summaavat yrittäjät.

-  Meille ovat kaikki tervetulleita. Eräs rouva tiedusteli, että voikohan hän tulla, kun ikää on jo 83 vuotta. Sanoin, että totta kai voi. Tästä virisi sitten idea, että kutsuimme Tupasvillan asukkaat meille eräänä sunnuntaina vieraaksi. Tarjosimme limut ja sipsit, Jussi kertoo.

Tempaus saikin paljon positiivista mediahuomiota paikallislehdissä. Muutoin markkinointi tapahtuu pääasiassa Facebookin kautta, jossa seuraajia tuli ensimmäisen kuukauden aikana jo 600. Lisäksi tapahtumista laitetaan julisteita paikallisiin liikkeisiin. 

Mikä on ollut parasta pubin isännöimisessä?

- Näkee ihmisiä ja tutustuu heihin paremmin, se on ollut varmasti suurin plussa tässä työssä, tuumii Ville.

Entäs miinukset tai haasteet?


- Ajan riittäminen kaikkeen on ollut aika haasteellista. Mutta nyt alkaa nämä rutiinit olla jo selvillä, jolloin ajankäyttökin on tehokkaampaa. Joustaa pitää joka suuntaan ja on vaadittu joustoa kotoakin, summaavat yrittäjät.