Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Yritystoiminta Kuukauden yritys 2022 yritykset 05/2022 Annika MH Rantala

Painonhallintaa Cambridgen ja Annikan avustuksella

Kuukauden yrityksenä esittelemme Annika MH Rantalan, jonka toimialaan kuuluu ateriakorvikkeiden myynti ja laihdutusvalmennus. Annika aloitti toukokuussa 2021 Cambridge neuvojana ottaen asiakkaita vastaan kotonaan pienen tuotevaraston turvin. Toiminimen hän perusti heinäkuussa ja päätti samantien alkaa kouluttautumaan eteenpäin Cambridgen uraportailla. Syksyn aikana Annika osallistui etäkoulutuksiin ja kulki Tampereella lähiopetuspäivillä valmistuen ensin ohjaajaksi ja joulun alla sertifioiduksi Cambridge valmentajaksi.

Valmentajuuden myötä tuli tarve erilliselle toimitilalle ja isommalle tuotevarastolle. Sopivat liiketilat löytyivät osoitteesta Fransuntie 4, jossa pienen pintaremontin ja sisustamisen jälkeen oli kaikki valmiina asiakkaita varten. Ensimmäiset asiakkaat tuore valmentaja vastaanotti 7. helmikuuta -22.

Kuvassa yrittäjä Annika Rantala

Yrittäjäksi ryhtymisestään Annika kertoo, että häneen oltiin yhteydessä Cambridge Ohjelma Finland Oy:n rekrytoijan toimesta juuri oikealla hetkellä. Tuolla Rantala tarkoittaa, että hän oli viime kuukausien aikana usein miettinyt, että mitähän jos alkaisi jonkin sortin yrittäjäksi hyvinvointiin liittyen, mutta mitään ihan passelia hommaa ei tuntunut oikein mieleen nousevan.

-Ja sitten kuin tilauksesta tulikin se rekrytoijan puhelu, jossa kaipailtiin Kauhavan alueelle omaa valmentajaa muutaman välivuoden jälkeen.Tuntui kuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Cambridge-ohjelma oli minulle entuudestaan tuttu, koska vuonna 2011 olen itsekin sen avulla tiputtanut noin 20 kg painoa. Eli yrittäjyyskärpäsen puraisu, omakohtainen kokemus ohjelman tehokkuudesta ja sen avulla onnistumisesta tekivät mukaan lähtemisestä lopulta helppoa, Annika kertoo hymyillen.

Koulutukseltaan Annika on sairaanhoitaja ja hän tekeekin osa-aikaisena sairaanhoitajan töitä ja toimii siinä samalla Cambridge-yrittäjänä. Työt täydentävät todella hyvin toisiaan ja sairaanhoitajan pohjakoulutuksesta on varmasti hyötyä valmentajanakin.

 -Työnantajani on viime kuukausina joustanut todella hienosti, että olen saanut soviteltua nämä työt ja sen kaikkein tärkeimmän, eli kolmelle lapselleni äitinä olemisen melko sujuvaksi kokonaisuudeksi, Annika kiittelee.


Cambridge on turvallinen ja tehokas laihdutus- ja painonhallinta menetelmä, joka pohjautuu laihdutusruokiin, taso-ohjelmiin ja valmentajan tapaamisiin. Taustalla on suomalaiset ravitsemussuositukset ja ohjelmalla opetellaan ateria kerrallaan syömään ihan oikeata ruokaa.

Annikan kautta saa uudet ja vanhat asiakkaat käydä ostamassa tuotteita eli ateriankorvikkeita; pirtelöitä, puuroja, smoothieitä ja patukoita. Tuotteet ovat hyvänmakuisia, joten niitä nauttii ihan mielellään.

Tasoja on kuusi, joista ensimmäiset viisi on laihduttavia ja viimeinen eli kuudes on painonhallintataso, jossa harjoitellaan pysymään saavutetussa painossa. Tapaamisia on laihdutusvaiheessa n.1-2 viikon välein ja painonhallinta vaiheessa 1-3 kk:n välein. Jokaiselle asiakkaalle räätälöidään oma suunnitelma, joka lähtee liikkeelle asiakkaan omista tavoitteista.

-Minä en sanele kuinka paljon kunkin pitäisi painaa vaan kysyn aina, mikä on asiakkaan oma ns. hyvänolonpaino, eli se paino missä viimeksi on tuntunut hyvältä olla. Opetan, ohjaan, tsemppaan ja kannustan parhaani mukaan, jotta asiakas onnistuisi tavoitteissaan. Kun asiakkaan oma halu muutokseen ja myös päätös noudattaa annettuja ohjeita on kohdallaan, syntyy helposti hienoja tuloksia. Useimmiten valmennukseen tullaan vetämättömän olon, edessä päin häämöttävien juhlien tai orastavien terveysongelmien takia.

Ateriakorvikkeina on keittoja, pirtelöjä, puuroja ja patukoita.


- Iloitsen aidosti jokaisesta onnistumisesta ja välitavoitteiden täyttymisestä yhdessä asiakkaani kanssa. Valmennus on pääosin ollut yksilövalmennusta, mutta hetki sitten aloitti parivalmennettavat ja muutaman sadan kilometrin päästä etävalmennettava. Mikäli halukkuutta löytyy, niin järjestän lisäksi ryhmävalmennuksia. Liikunnan harrastaminen ei ole tässä edellytys painon putoamiselle, mutta suosittelen alusta alkaen, että asiakas tekisi edes pieniä kävelylenkkejä aina kun se on vain mahdollista. On hienoa huomata miten moni innostuu liikkumaan melko aktiivisestikin, kun paino on alkanut ensin hyvällä vauhdilla tippumaan, iloitsee Annika.

Painonpudottajan tsemppikansio

- Toivon kovasti, että saisin auttaa mahdollisimman monia ihmisiä saavuttamaan hyvän, kevyen ja energisen olon, oli ylipainoa kertynyt sitten 5 tai vaikka 60 kiloa. Ottakaa rohkeasti yhteyttä, aikoja voi varata joko suoraan soittamalla tai ajanvarauskalenterista osoitteesta www.annikarantala.fi