Kuukauden yritys
Lehtimäki Kaluste ja Remontti Oy
Matti Lehtimäen yrittäjätaival alkoi vuonna 2014 toiminimellä kuten monella yrittäjällä, ensin palkkatyön ohella. Vuonna 2017 remonttihommia tehtiin jo täysipäiväisesti ja viime vuonna perustettiin Lehtimäki Kaluste ja Remontti Oy, joka työllistää yrittäjän lisäksi 2 henkilöä.
Yrittämiseen Lehtimäki arvelee kasvaneensa maatilan töiden ansiosta.
- Kai se on maatalouspuolelta tullut, kun on saanut vastuuta nuoresta pitäen, niin osaa johtaa ja päättää asioita. Meillä oli lihakarjatila ja äidin jäädessä sitä yksin pyörittämään sain jo 15-vuotiaana vastuuta tilan töistä, Matti tuumii.
![](files/20599/textsize/Matti_Lehtimaki.jpg)
Käsillä tekeminen on aina ollut lähellä sydäntä ja rakennusliikkeillä Lehtimäki oli aluksi töissä Ylihärmässä ja Rovaniemellä. Lakeus kuitenkin kutsui pohjoisesta takaisin kotiin Ylihärmään.
- Jotenkin on mukava olla ittensä pomo, kun kerran osaa. Pikkuhiljaa on työkalupakki sitten karttunut ja tässä on mahdollisuuksia moneen, tiivistää Matti.![](files/20600/textsize/Suihkutila.jpg)
- Mehän voimme tehdä tällä meidän porukalla kokonaan uuden keittiön lattiasta kattoon, jos asiakas sitä toivoo, kertoo Matti.
![](files/20595/563/Keittio_remontti.jpg)
- Viime vuosi oli kiireinen ja on tämäkin vuosi lähtenyt hyvin liikenteeseen. Tietysti nuorena ja innokkaana sitä ajattelee, että koko ajan pitäisi olla puolen vuoden jono töissä, Matti naurahtaa.
- Keittiökalusteita toimitetaan jopa kahden viikon toimitusajalla, Matti lisää.
![](files/20601/textsize/Terassi2_2.jpg)
- Kyllä asiakkaiden kanssa pitää tulla toimeen ja
olla ystävällinen. Työt tehdään tietysti aina kunnolla ja jos tulee ongelmia,
niin ne ratkaistaan yhdessä. Kyllä minä korjaan, jos asiakas ilmoittaa virheestä,
vaikka se ei olisi omatekemäkään, jos sen nyt vain siinä nätisti saa korjattua,
ei sellaisiin kannata jäädä kiinni. Niin se maine kehittyy hyvää suuntaan,
Matti sanoo.
![](files/20596/textsize/Kylpyhuone_remontti.jpg)
Yrittäjyydessä on puolensa, saa olla ittensä pomo, mutta haasteitakin on.
- Tämän alan kausivaihtelut ovat haastavat, tulevaisuutta on mahdoton ennustaa, verotus on kovaa, yrittäjä luettelee.
- Kaikki eivät ymmärrä, miten suuren palan
verottaja siitä tuntitaksasta haukkaa, sitten on sotumaksut ja muut.
Investointien kanssa on oltava varovainen, kun tilanne saattaa nopeastikin
muuttua. Paljon pitää ottaa asioita huomioon, Matti summaa.
![](files/20597/textsize/Sauna.jpg)
Markkinointiin yritys pyrkii panostamaan jatkossa enemmän, tähän asti on käytetty Google-markkinointia, mutta somekanavia harkitaan.
- Kalustepuolta meidän pitäisi enemmän markkinoida. Kun ehtisi kaikkea opettelemaan, pitäisi ensin mennä sinne someen itte niin pääsisi jyvälle, yrittäjä naurahtaa.
Vaikka haasteita onkin, niin on myös se kolikon kääntöpuoli.
- Parasta yrittäjyydessä on se, että saa tehdä mitä haluaa. Voi kehitellä ideoitansa ja toteuttaa ne, Matti päättää.