Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Yritystoiminta Kuukauden yritys 2017 yritykset 11/2017 Sauli Holkkola Oy

11/2017 Sauli Holkkola Oy                                     

Sauli Holkkola Oy valmistaa nestemäisten liuosten annostelulaitteita pääosin maatalouden tarpeisiin. Tuoteryhmiä ovat säilörehun säilöntäaineen annostelu, perunan ja muiden riviviljeltävien kasvien nestelannoitus sekä siemenviljan nestepeittaus. Lisäksi yritys valmistaa johdinsarjoja ja testauskaapeleita lähinnä teollisuuden tarpeisiin. Tukitoimintona yrityksellä on myös tuotteiden huolto, korjaus ja päivitys.  

Yrityksen asiakkaita ovat pääsääntöisesti maanviljelijät, johdinsarjoja menee lähinnä teollisuuteen.

HolkkolaOy_hapotintarvikkeita
Hapottimiin liittyy monenlaisia tarvikkeita.

Sauli Holkkolalla on pitkä ura yrittäjänä. Matka nykyiselle toimialalle on ollut monivaiheinen.

- Turkistarhaajana olin 70-luvulla. Sitten 90-luvun alkupuolella menin Maaseudun koneelle töihin tarhauksen lisäksi, jotta saisi voita leivän päälle. Tarhan myin vuonna 2001 ja se on edelleen toiminnassa. Niin ja kouluttauduin myös siinä hieman, opiskelin insinööriksi. Juncarilta otettiin myöhemmin yhteyttä, että onnistuisiko yksi tällainen juttu ja onnistuihan se. Johtosarjoilla toiminta alkoi ja laajeni se muihinkin kokoonpanotöihin MSK-Groupille. Kyllä nämä isot firmat auttavat meitä pienempiä paljon, siitä pitää muistaa kiittää. Yhteistyö on ollut hyvää ja monipuolista, kertoo Holkkola. 

Sauli Holkkola Oy perustettiin vuonna 1996. Nykyisin yritys on erikoistunut hapottimien huoltoon ja valmistukseen. Vuonna 2009 yritys aloitti Junkkari –hapottimien sopimusvalmistuksen ja yhteistyö jatkuu edelleen. Viime vuosina tahti onkin hieman kiihtynyt tällä toimialalla:

  • 2014 yritys hankki Elhon hapotinliiketoiminnan omistukseensa,
  • 2015 tuotiin markkinoille oma Happowa-hapotinmallisto,
  • 2016 yritys hankki Reikälevy Oy:ltä tuoteoikeudet nestepeittaimeen ja täyttöruuveihin, joiden valmistusta yritys jatkaa,
  • 2017 yritys muutti uusiin toimitiloihin Steel Parkiin Ylihärmän Kankaalle ja hankki Fellow-säiliöliiketoiminnan omistukseensa. 
HolkkolaOy_Fellowsailio
Fellow -säiliöiden varustamiseen vaadittavat muoviosat yritys valmistaa Ylihärmässä.
Vaikka yrityksen toimiala ei olisikaan tuttu, niin edellistä listaa lukiessa käy hyvin selväksi, että yritysostot ovat tukeneet hyvin toisiaan tuoteperhettä täydentäen. Onko liiketoiminnan ostojen myötä tullut uusia haasteita vastaan?

- Uutta on pitänyt oppia aina paljon. Voihan siinä vähän stressi tulla, kun tulee monta rekkakuormallista tavaraa eikä yhtään tiedä, että mitä missäkin laatikossa on. Avaa laatikon ja saa miettiä, että mitähän tälläkin tekisi. Olo on kuin lapsella jouluna, vitsailee Holkkola.

-  Meillä on hyvä henkilökunta, se auttaa paljon. Kaikki ovat olleet innolla uudessa mukana, joten hommat on saatu sujumaan, vaikka aikataulullisesti onkin ollut tiukkaa välillä, Holkkola vakavoituu.

Sauli Holkkola Oy on perheyritys, jossa työskentelee Saulin lisäksi hänen vaimonsa puolipäiväisesti. Yritys työllistää yhteensä neljä henkilöä.

- Pojalla on oma yritys ja hän on sen kautta tehnyt meillekin hommia. Tytär vielä opiskelee, mutta on ollut tässä kesätöissä. Aika näyttää, mikä on sitten kiinnostuksen kohde, että onko tämä ala sellainen sopiva, tuumailee Holkkola.

Toimiala on hyvin kausiluonteinen Happowa -tuoteperheen kanssa, kiireisin aika on kevät ja kesä. Talven aikana valmistaudutaan kesään.  Johdinsarjojen kanssa tahti on tasaisempaa.

-  Maanviljelijöillä pitää olla kalusto iskussa juuri oikeaan aikaan ja siinä pyritään olla apuna ja joustavia mahdollisimman hyvin. Kerrankin tuli eräs asiakas Forssasta asti hakemaan yhtä varaosaa juhannusaattoa edeltävä iltana. Olisihan osan voinut postittaakin, mutta se olisi tarkoittanut vähintään kolmea työpäivää pellolta pois. Illalla myöhään kävin osan antamassa ja yötä myöden asiakas lähti ajelemaan takaisin, aamulla piti kuulemma navettaan, Holkkola kertoo.  

Yrityksen toimialueena on koko Suomi. Suurin osa asiakkaista sijoittuu Tampereen ja Oulun välille, mutta Utsjoelta Ahvenenmaalle saakka on asiakkaita.  

 - Vientiä on tarkoitus jatkossa kehittää. Yritysostojen kautta on saatu päätä jo hieman auki Ruotsiin ja Viroon. Näissä maista pyritään löytämään mahdollisuuksia lisää, kertoo Holkkola tulevaisuudensuunnitelmista. 

Miksi Kauhava on sopiva paikka yritykselle?

- Kotipaikkahan tämä lähtökohtaisesti on. Kauhavan Yrityskiinteistöiltä saatiin vuokrattua nämä nykyiset toimitilat ja siitä iso kiitos Yrityskiinteistöille. Yhteistyö on ollut todella sujuvaa. Sieltä kysyttiin, että mitä me tarvitaan ja toiveet toteutettiin, kiittelee Holkkola.

SauliHolkkolaOy
Sauli Holkkola on tyytyväinen yrityksen uusiin toimitiloihin Steel Parkissa Ylihärmässä.