Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Yritystoiminta Kuukauden yritys 2017 yritykset 01/2017 Kauhavan Koirahoitola

01/2017 Kauhavan Koirahoitola


Tammikuun yrityksenä Kehityskeskus esittelee Kauhavan Koirahoitolan.

Kauhavan Koirahoitola on perustettu kanta-Kauhavalle Jylhäntien varteen keväällä 2016. Tälläiselle yritykselle on ollut kysyntää Kauhavalla, koska lähellä ei vastaavaa ole.  Hoitolaa pyörittää ”mamma” Marjo Hannula, jonka talo on vanha rintamamiestalo jossa koirat saavat olla hyvin kodinomaisesti. Koirien hyvinvointi on Mammalle ykkösasia. Hoitola on ollut Mamman pitkäaikainen haave, unelmien täyttymys. Osa hoitoon tulevista koirista pidetään Marjon kodin puolella, mikäli hoitokoira sopeutuu olemaan yhdessä Marjon omien koirien Iidan ja Nellin kanssa.  Osa koirista hoidetaan hoitolan erillisessä huoneistossa jossa olo on tehty myös hyvin kodinomaiseksi sohvineen ja makuupaikkoineen. Jokaiselle koiralle löytyy oma paikka.

Koirahoitolan päiviin kuuluu liikuntaa, ruokailua ja lepoa. Hoitolassa riittää uteliaalle koiralle nähtävää ja koettavaa. Marjo tekee koirien kanssa retkiä metsissä ja toisinaan käydään tutustumassa maatilan eläimiin ja oleskellaan laavulla. Ulkoilu tapahtuu koiran tarpeiden mukaan, mutta koskaan ei liian vähän. Koirahoitolassa on n. tuhannen neliön aidattu alue jossa koirat saavat temmeltää ja välillä käydään koirapuistossa. Hoitokoirien aamu alkaa ulkoilulla koira-aitauksessa ja keskipäivällä ruokaillaan ja levätään, jonka jälkeen tehdään lenkkiä mm. maastossa. Toimintaa on koirille riittävästi.

Koiran omistajat voivat tuoda lemmikkinsä hoitoon lähtiessään lomareissuille tai työpäivän ajaksi ettei lemmikin tarvitse olla yksin. Matkailijatkin voivat tuoda koiransa hoitoon vieraillessaan esim. PowerParkissa. Viime kesänä oli paljon matkailijoiden lemmikkejä hoidossa, jotka itse yöpyivät hotellissa tai mökeissä.  Omistaja voi käydä lemmikkinsä kanssa etukäteen tutustumassa hoitopaikkaan. Hoitoon tuodessa käydään omistajan kanssa läpi lemmikin voimassaolevat rokotukset ja madotukset sekä ruokinta ym. hoitoon liittyvät asiat. Rokotustodistus on esitettävä ennen hoitojakson alkua. Koirilla tulee olla omat ruuat.

Marjo kertoo, että hän ottaa hoitoon myös kaneja. Kaneillakin on oma erillinen huone, johon kanit laitetaan omissa häkeissään. Marjolle on tärkeää, että lemmikkejä ei jätetä yksin pitkäksi aikaa. Hän on jopa tehnyt sellaistakin, että kun asiakkaan koirat ovat tulleet hoitoon niin hän on käynyt myös asiakkaan kotona ruokkimassa kissat, koska kissoja hän ei voi ottaa hoitoon.  Marjo järjestää myös yhteisiä retkiä paikkakunnalla johon kaikki koirat ovat tervetulleita. Retkistä ilmoitellaan yrityksen facebook –sivuilla.


Mamma koirulien kanssa
Mamma ja lapset Sammalkiven kodalla
Koiraystävyyttä
Koiraystävyyttä
Koira ystävykset lenkillä
Koirulit pihassa
Koirulit metsässä
Metsä- ja uintiretket ovat suosittuja sekä koirapuistossa peuhaaminen
Koirulit puistossa
Kani syömässä
Mamman hoitoon voi tuoda myös kaneja