Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Yritystoiminta Kuukauden yritys 2015 yritykset 12/2015 Tyynismaan Tilan Juustola

12/2015 Tyynismaan Tilan Juustola

Kuukauden yrityksenä esittelemme Tyynismaan tilan Purmojärveltä, Kortesjärven kaupunginosasta. Tilaa pyörittävät Arto ja Hanne Tyynismaa. Tilan päätoimiala on maidon tuottaminen. Heidän uusi pihattonavettansa valmistui 2015 keväällä ja sen yhteyteen rakennettiin myös elintarvikehuoneisto, jossa tilan emäntä Hanne valmistaa kotijuustoja, salaatteja ja muita leivonnaisia. Leivonnaiset on pääosin suolaisia mm. voileipäkakkuja ja piirakoita, joita saa myös gluteenittomina. Tarvittaessa saa muitakin leivonnaisia. Tila harjoittaa myös pitopalvelutoimintaa. Heiltä saa noutaa tilauksesta lämmintä ruokaa juhliin ym. Juustolan juustot valmistetaan perinteitä kunnioittaen käsityönä ja raaka-aine eli maito tulee omalta tilalta. Muutenkin tila käyttää kotimaisia raaka-aineita Valion ja muiden valmistajien tuotteita.

Hanne on koulutukseltaan elintarviketekniikan insinööri joten hänellä on asiantuntemus mm. elintarviketuotannon tuotantoketjusta ja hän osasikin suunnitella asianmukaiset tilat ja kalusteet juustolan toiminnalle ja ne on rakennettu terveysviranomaisten vaatimusten mukaisesti. Hanne on työskennellyt keittiöalalla joten leipominen ja ruuan valmistaminen onnistuu. Hänelle pitopalvelutoiminta on ollut vuosia haaveissa ja kun uuden navetan rakentaminen mahdollisti toimivien elintarviketilojen valmistumisen niin tälläisen liitännäiselinkeinon synnyttäminen tilalle oli sopivaa. Haasteena on ollut ajan yhteensovittaminen kun perheessä on kolme pientä lasta ja muut maatilan askareet. Juustolassa työskentelyä tehdään oman jaksamisen mukaan.

Hanne kertoo, että tila on liittynyt REKO Järvilakeus lähiruokarenkaaseen, joka tarkoittaa kuluttajan ja alkutuottajan välistä suoratoimitusmallia. Tilauksia juustoista ym. voi tehdä Facebookin kautta tai soittaen tilauksen suoraan tilalle. Tilan tuotteiden markkinointi on tapahtunut puskaradion, facebookin, lehtijuttujen ja kauppojen ilmoitustaulujen kautta. Tilattujen tuotteiden nouto tapahtuu ilmoitettuna ajankohtana joko suoraan tilalta tai Järviseudun ja Kauhavan REKO -kohteista. Tämä lähiruokarenkaaseen liittyminen onkin tuonut mukavaa vaihtelua maatilan töihin kun pääsee verkostoitumaan ja tapaamaan asiakkaita toreille. REKO lähiruokarengas on ollutkin tosi suosittu ja odotettu. On ensisijaisen tärkeää saada ihmiset liputtamaan kotimaisen ruuan puolesta.

Hanne juustojen pakkauksessa
Tilan emäntä pakkaamassa juustoja asiakkaille
Juustoja
Voileipäkakku
Tilan herkullisia juustoja ja voileipäkakkuja


Tilan lehmät saavat asua onnellista elämää uudessa pihattonavetassa. Lehmät kulkevat pihatossa vapaana ja ruokailevat kun siltä tuntuu. Lehmät saavat nauttia kesäisin pellolla kauniista järvimaisemasta.

Tyynismaan lehmä
Tyynismaan tila on vuoden 2016 SARKA -messuilla yhtenä tilakäyntikohteena.