Etusivu Palvelut Opetus ja koulutus Perusopetus Oppilaanohjaus Huoltajalle

Huoltajalle

Kotona opitaan paljon nuoren tulevaisuuden kannalta tärkeitä asioita. Näitä ovat esimerkiksi itsensä ja toisten ihmisten kunnioitus, säännölliset elämäntavat, hyvät tavat sekä sitoutuminen ja sinnikkyys. Koulussa voidaan antaa vain osa siitä, mitä nuori tarvitsee opiskelussa ja työelämässä.


Seitsemäsluokkalaista kannattaa kannustaa itsenäiseen läksytyöskentelyyn. Sama päivärytmi läksyjen teossa vähentää kotitehtävien unohtamista. Seitsemännen luokan syksyllä kerrataan monia alakoulussa opittuja asioita. Taito- ja taideaineiden numerot seitsemännen luokan keväältä siirtyvät päättötodistukseen, jos nuori ei ota niitä valinnaisaineiksi.


Kahdeksasluokkalaisilla on joskus vaara, että koulunumerot romahtavat. Ehkä kahdeksas luokka onkin haasteellisin. Jos numerot pääsevät laskemaan, niitä on vaikea nostaa nopeasti takaisin. Kahdeksannen luokan keväältä päättötodistukseen siirtyy historian numero sekä mahdollisesti valinnaisaineiden numeroita.

Aikuisen läsnäolo yläkouluikäisen nuoren elämässä on ensiarvoisen tärkeää. Jatko-opintovaihtoehdoista kannattaa kotona aloittaa keskustelu hyvissä ajoin, esim. 7. tai 8. luokan aikana. Huoltaja tuntee nuorensa, tämän lahjakkuudet ja voimavarat ja voi siten olla tukemassa nuoren itsetuntemusta. Vaikka nuori jatko-opinnoista päättäessään tekee  valinnan itselleen, hän tarvitsee päätöksenteossa vanhempiensa tukea.


Yhdeksäsluokkalaiset hakevat yleislukioihin päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvolla. Ammatilliseen koulutukseen valinta tapahtuu valintapisteillä Hakutoivejärjestys yhteishaussa on sitova eikä sitä voi enää muuttaa hakuajan  päättymisen jälkeen.

Ota tarvittaessa rohkeasti yhteyttä opinto-ohjaajaan!