Etusivu Palvelut Kaavat ja kiinteistöt Asemakaavoitus

Asemakaavoitus


Asemakaava

  • Asemakaava on yksityiskohtaisin kaavamuoto, joka on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle.
  • Asemakaavoja laaditaan taajama- tai muille alueille, joille on suunnitteilla tiiviimpää rakentamista.
  • Asemakaavassa määritellään yksityiskohtaisesti alueidenkäytön järjestäminen, kehittäminen ja rakentamistapa. Asemakaavassa suunnitellaan mm. alueiden käyttötarkoitus, rakennusoikeus, rakennusten koko ja sijoittelu sekä pysäköintijärjestelyt. Rakentamisoikeutta syntyy vain siis kaavoittamalla ja rakentamista voidaan säädellä asemakaavalla hyvinkin tarkasti.
  • Tarvittaessa asemakaavaan liitetään myös rakentamistapaohjeet, joiden avulla ohjeistetaan tarkemmin rakentamiseen liittyviä periaatteita.
  • Asemakaavan laatii ja hyväksyy kaupunki.


Asemakaavasta voi lukea lisää maankäyttö- ja rakennuslaista
(MRL 54§).

Vireillä oleviin asemakaavoihin voi tutustua kaupungin verkkosivuilla kohdassa asemakaavoitus vireillä olevat asemakaavat.

Kauhavan kaupungin ajantasaiset kaavat löytyvät kaupungin verkkosivujen karttapalvelimelta