Etusivu Palvelut Varhaiskasvatus ja esiopetus Päiväkodit

Päiväkodit


Päiväkodeissa toteutettava varhaiskasvatus on yleisin varhaiskasvatuksen toimintamuodoista. Päiväkodeissa toiminta on ryhmämuotoista. Lapsiryhmät voidaan muodostaa eri tavoin ottaen huomioon esimerkiksi lasten ikä tai sisarussuhteet. Päiväkotien henkilöstön moniammatillisuus on laadukkaan varhaiskasvatuksen voimavara, kun kaikkien osaaminen on käytössä sekä vastuut, tehtävät ja ammattiroolit toteutuvat tarkoituksenmukaisella tavalla. Kauhavan kaupungin hallinnoimassa varhaiskasvatuksessa työskentelee päiväkodeissa varhaiskasvatuksen opettajia, varhaiskasvatuksen lastenhoitajia ja lisäksi tarpeen mukaan avustajia, ja hallinnosta vastaavat päiväkotien johtajat. Lisäksi päiväkodeissa on jakelukeittiöissä ja siivoustehtävissä palvelutyöntekijöitä.

Hakiessasi lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa voit esittää toiveen siitä, mistä varhaiskasvatuksen yksiköstä toivoisit paikkaa. Toiveet otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan. Vuorohoitoa toteutetaan jokaisen kuntakeskuksen päiväkodissa; Alahärmässä Metsäkulman päiväkodissa, Ylihärmässä Ylihärmän päiväkodissa, Kauhavan keskustaajamassa Kirkkorannan päiväkodissa ja Kortesjärvellä Sateenkaarentuvan päiväkodissa. Vuorohoitopäiväkodit ovat tarvittaessa avoinna vuoden jokaisena päivänä.

Kauhava vastaa myös Evijärven kunnan varhaiskasvatuksen toteuttamisesta. Evijärven Tuulentuvan päiväkodissa järjestetään vuorohoitoa, joka tarjoaa mahdollisuuden aamu-, ilta- ja viikonloppuhoidolle perheiden tarpeen mukaan.

Alavalikosta löydät tarkempia tietoja eri päiväkodeista.