Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Yritystoiminta Kuukauden yritys 2013 yritykset 01 / 2013 Antintuvan Lomamökit

01 / 2013 Antintuvan Lomamökit

Tammikuun yrityksenä Kehityskeskus esittelee majoitustoimintaa harjoittavan Antintuvan Lomamökit. Yritys sijaitsee Kauhavan Kortesjärven Purmojärvellä. Yritys on perustettu 2001 maatalouden liitännäiselinkeinona. Yrittäjinä toimivat Päivi Paloneva ja Markku Palojärvi. Toiminta maatalouden yhteydessä on osoittautunut luontevaksi, koska aina on joku vastaanottamassa asiakkaita vaikka tulisi mihin kellon aikaan tahansa.

Majoitustoiminnalle on hienot puitteet, koska maatila ja mökit sijaitsevat kauniilla Palojärven rannalla. Yritys erottuu muista toimijoista sillä, että heillä on kotieläimiä, joihin asiakkaat saavat käydä tutustumassa. Majoituskapasiteetti on tällä hetkellä 14. Aktiviteetteja kesällä on mm. kalastusta, veneilyä, pihapelejä, grillausta, marjastusta, sienestystä. PowerParkin läheisyydestä on hyötyä, koska kesäasukkaat voivat vierailla myös siellä. Talvikaudella asiakkaat voivat hiihtää, pilkkiä, lumikenkäillä ja hakeutua lähialueiden rinteisiin.

Päivi Paloneva kertoo, että heillä on myös vieraillut venäläismatkailijoita. Heille pitää olla paljon aktiviteetteja jotta he viihtyvät. Yritys markkinoi majoitustoimintaa kotisivujen kautta ja sieltä löytyy myös kieliversiot. Päivi kertoo, että he ovat verkostoituneet Härmän Matkailun kanssa ja toiminta on ollut mielekästä ja antoisaa yhteistyötä. Viime hetken peruutuksissa voimme tiedottaa toisillemme tilanteen ja saamme asiakkaita jos toisilla on täyttä ja tosilla tyhjää, säästytään tyhjiltä vuorokausilta.

Antintuvan Lomamökit päärakennus
Tilan päärakennus


Antintuvan Lomamökit1
Saarenmökki


Antintuvan Lomamökit
Rantasauna