Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Yritystoiminta Kuukauden yritys 2012 yritykset 08 / 2012 Stroitel Oy

08 / 2012 Stroitel Oy

Stroitel Oy valmistaa alumiinisia julkisivujärjestelmiä, kuten ovia, ikkunoita, taitto-ovia, valokatteita ja portteja Kauhavan Viinikassa.

 

Yritys on perustettu vuonna 1981 ja se työllistää nykyään tusinan verran vakituisia julkisivurakentamisen ammattilaisia, jotka yritys on lähes kaikki itse kouluttanut. Stroitel Oy:n toiminta on laajentunut viime vuosina ja investointeja tehty tuotantotiloihin sekä kone- ja laitekantaan. Yrityksellä on nyt käytössään ajanmukaiset ja viimeisintä teknologiaa edustavat laitteet alumiinijulkisivurakenteiden valmistukseen.

 

Asiakaskuntaan kuuluvat muun muassa niin pienet kuin isotkin rakennusliikkeet, joten Stroitel Oy:n referenssikohteisiin voi törmätä lähikuntien lisäksi myös ympäri Suomen.

 

”Olemme toimineet 30 vuotta samalla paikalla. Kasvu on tapahtunut maltillisesti ja myös tulevaisuuden näkymät ovat kohtuullisen hyvät, mikäli rakentaminen pysyy voimissaan” kertoo

toimitusjohtaja Reijo Laakso.


Yrityksen toimintaan ja referenssikohteisiin voi tutustua tarkemmin yrityksen verkkosivuilla www.stroitel.fi.


 Stroitel Oy

Laatua lakeuden tarjoavat Kauhavan karmimiehet Reijo ja Heikki Laakso


Stroitel 2
Alumiinista ja lasista on moneksi materiaalina