Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Maaseutupalvelut Kehityshankkeet

Kehityshankkeet

Maaseudun kehityshankkeet

Maaseutuelinkeinojen kehittäminen on yksi perustehtävistämme ja maaseudun elinvoimaisuuden edellytyksistä. Tavoitteena on kaupunkimme maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn parantaminen ja muiden maaseudun elinkeinojen edistäminen.

Maaseudun elinoloja kehitetään tukemalla maatilojen ja muiden maaseutuyritysten investointeja ja kehittämistä. Samoin rahoitetaan kehittämishankkeita, joilla edistetään elinkeinojen toimintamahdollisuuksia sekä kannustetaan uuden yritystoiminnan aloittamiseen ja toimivien yritysten kehittämiseen.

Kaupunki osallistuu niihin alueellisiin kehityshankkeisiin, joista on hyötyä Kauhavalaisen maaseudun kehitykseen. Hankkeiden palvelut ovat kaikkien kuntalaisten käytettävissä ja niiden päärahoittaja on Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen maaseutuosasto.

Tukitasot ja rahoitusmuodot vaihtelevat hieman eri ELY-keskuksittain. Siksi on tärkeää, että kun suunnittelet esim. investointia, rakentamista tain muuta kehittämistoimintaa otat ennen toteutuksen alkua yhteyden alueesi maaseutuelinkeinoviranomaiseen tai ELY-keskuksen maaseutuosastoon. Sieltä saat asiaan liittyvää neuvontaa ja opastusta mm. tukiehdoista ja hakuajoista.