Muistomerkit
Kaupungin alueella on monenlaisia muistomerkkejä. Tälle sivulle on kerätty niistä joitakin. Luettelo ei ole kattava.
Sotamuistomerkit
Etelä-Pohjanmaan sotamuistomerkit
Jääkäreiden muistomerkit
Kauhavan kaupungin alueelta on vuosina 1915-1916 lähtenyt yhteensä 115 miestä Saksaan oppimaan sotataitoja, tavoitteenaan itsenäinen isänmaa. Heistä tuli Suomen Jääkäreitä, joille on pystytetty muistomerkkejä eri puolille Kauhavaa. Kauhavan kirkon vieressä on vanhin muistomerkki vuodelta 1954. Se toimii myös hautamuistomerkkinä seitsemälle jääkärille.
Kortesjärven kirkkopihassa sijaitsee muistomerkki vuodelta 1958.
Osuuspankin pihassa on etappimuistomerkki, joka kertoo Suomelan kievarista, joka toimi sekä värväys- että etappipaikka.
Alahärmän kirkkopihassa on jääkärimuistomerkki.
Voltissa, Knuuttilanraitilla, Isoo-Antin talon lähettyvillä sijaitsee muistomerkki vuodelta 1966, jossa mainitaan 12 alahärmäläistä värväriä, heidän apulaisensa sekä Isotalon Antin talon merkitys etappipaikkana.
Ylihärmän kirkkopihasta löytyy jääkärimuistomerkki vuodelta 1966 ja sen on suunnitellut K.Lamminheimo.
Muut muistomerkit
Rumihin ristin kontu Lummukassa
Kivikautinen hauta Perttulanmäellä
Vanhan sotatien muistomerkki
Sotaan lähdön muistomerkki Kortesjärvellä Rintalan koulun pihassa.