Etusivu Kauhava-info Yhdistykset Härmäin Kuvataideyhdistys

Härmäin Kuvataideyhdistys

Härmäin Kuvataideyhdistys on perustettu 1984. Yhdistys järjestää nuorille ja aikuisille tarkoitettuja kuvataideleiriviikonloppuja noin kerran vuodessa ja yhdessä Järvilakeuden kansalaisopiston kanssa metalligrafiikan kursseja. Kurssit pidetään yleensä Alahärmän Häjyylyperinteen keskuksessa, joka on yhdistyksen pääasiallinen toimintaympäristö.

Vuosittain käydään päivän kestävällä taidenäyttelyretkellä. Retken hintaan sisältyy aina taidenäyttelykohteiden lisäksi kyyditys ja lounas, pulla/voileipäkahvit ja usein myös paikallisoppaan opastus kohteessa. Retkille kuten leireillekin voivat osallistua yhdistyksen jäsenten lisäksi kaikki taiteesta kiinnostuneet. Retkikohteina ovat olleet viime vuosina mm. Rauma, Mänttä, Jyväskylä, Pietarsaari ja Vaasa.

Härmäin Kuvataideyhdistyksen jäseniä Kaari taidegalleriassa

Vuosittain yhdistys järjestää 2-4 yhteistä taidenäyttelyä. Yleensä näyttelypaikkoina on Hälyylyperinteen keskus ja Härmän Kuntokeskus. Kaikki jäsenet voivat tuoda näyttelyyn 1-3 teosta ja näyttelyyn laitetaan esille mahdollisuuksien mukaan kaikki tuodut teokset. Yleensä Häjyylyperinteen keskuksessa järjestettävässä kesänäyttelyssä on kutsuttuna vieraileva näytteilleasettaja; joko ammattitaiteilija tai jokin taideyhdistys. Jäsenet osallistuvat myös Vaasassa Ateljé Tornissa joka toinen vuosi järjestettävään pohjalaisten taideyhdistysten yhteisnäyttelyyn sekä pohjalaisten taiteilijoiden yhteiseen taidenäyttelyyn Ars Nova Botnica Teuvalla. Näin jäsenet saavat teoksiaan julki laajemmin.

Näyttelyissä on esillä yleensä mm. akryyli-, öljyväri-, akvarelli-, grafiikka- ja kuivapastelliteoksia. Joskus myös keramiikkaesineitä ja puusta veistettyjä patsaita.

Härmäin Kuvataideyhdistys toimii yhteistyössä Kauhavan kaupungin kulttuuritoimen ja Järvilakeuden kansalaisopiston kanssa sekä alueen muiden taideyhdistysten ja ammattitaiteilijoiden kanssa.

- Tällä hetkellä meillä on noin 60 jäsentä, joista suurin osa asuu Kauhavan kaupungin alueella, mutta jäseniä on myös Lappajärveltä, Seinäjoelta, Kurikasta, Mäntästä ja Lapualta.  Jäsenten ikä vaihtelee 20 ja 90 vuoden välillä, alaikäraja meillä on 18 vuotta, kertoo Marja Nukala, joka on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2002 yhtäjaksoisesti.

Tervetuloa jäseneksi ja toimintaan mukaan!