Etusivu Hallinto Vaalit Aluevaalit 2022

Aluevaalit 2022


Aluevaalien aikataulu

Ensimmäisten aluevaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 23.1.2022.
Kotimaassa ennakkoon voi äänestää ajalla 12. - 18.1.2022 ja ulkomailla 12. – 15.1.2022.


Tietoa aluevaaleista

Eduskunta on 23.6.2021 hyväksynyt pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelmassa (10.12.2019) tarkoitetun sote-uudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 241/2020). Uudistuksessa maahan perustetaan 21 hyvinvointialuetta ja niille siirretään kunnista vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä. Hyvinvointialueita koskeva lainsäädäntö, muun muassa laki hyvinvointialueesta (611/2021) tuli voimaan 1.7.2021. 

Hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttää aluevaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet valitaan aluevaaleilla. Vaalit ovat välittömät, salaiset ja suhteelliset ja vaaleissa on yhtäläinen äänioikeus. Valtuuston toimikausi on neljä vuotta. Aluevaalit toimitetaan samanaikaisesti kuntavaalien kanssa vuodesta 2025 lukien.

Ensimmäiset aluevaalit toimitetaan kuitenkin erillisinä vaaleinaan sunnuntaina 23.1.2022. Helsingin kaupunki ei ole hyvinvointialue eikä kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen eikä siellä siten toimiteta aluevaaleja.

Kukin aluevaltuusto päättää itse kokonsa, mutta hyvinvointialuelaissa säädetään, että pienimmillä alueilla valitaan kuitenkin vähintään 59 valtuutettua ja suurimmilla vähintään 89 valtuutettua. Ensimmäisissä aluevaaleissa valitaan kuitenkin nämä vähimmäismäärät valtuutettuja.

Elelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustoon valitaan 59 valtuutettua.

Lisätietoja Aluevaaleista vaalit.fi sivustolta


ALUEVAALIT 2022

 Vuoden 2022 vaalipäivä on sunnuntaina 23.1.2022. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 12.1.2022 ja päättyy tiistaina 18.1.2022.

Väestörekisterikeskus lähettää äänioikeutetuille viimeistään 30.12.2021 ilmoituskortin äänioikeudesta.

Vaalipäivänä voi äänestää ainoastaan ilmoituskorttiin merkityssä, asuinkiinteistön sijaintiin perustuvassa äänestyspaikassa. Äänestäjiä kehotetaan tarkistamaan äänestyspaikkatieto ilmoituskortista.

Ennakolta voi äänestää missä tahansa kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Oikeusministeriö julkaisee tiedot yleisistä ennakkoäänestyspaikoista vaalisivuillaan www.vaalit.fi. Kullekin äänioikeutetulle lähetettävään ilmoituskorttiin liitetään luettelo äänioikeutetun kotikunnan lähialueella olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista.

Ilmoittautuessaan äänestämään, äänestäjän on esitettävä valokuvallinen virallinen henkilöllisyyden todistava asiakirja, esim. ajokortti tai passi. Ellei henkilöllä ole mitään henkilöllisyystodistusta, hän voi hakea äänestämistä varten poliisilaitokselta maksuttoman väliaikaisen henkilökortin. Henkilökorttia haettaessa on oltava mukana 2 passikuvaa. Äänestäjän henkilöllisyyden voi todistaa myös hänen mukanaan oleva henkilö, joka todistaa oman henkilöllisyytensä valokuvallisella asiakirjalla.

Äänestysalueet ja äänestyspaikat vaalipäivänä


Aluevaalit 2022 toimitetaan vaalipäivänä 23.1.2022 klo 9.00 – 20.00 seuraavasti:

001

Kauhava Läntinen

Kosolan koulu, Kosolantie 2, 62200 Kauhava

002

Kauhava Itäinen

Kaupungintalo, Kauppatie 109, 62200 Kauhava

003

Kortesjärvi  

Jääkärimuseo, Jääkärintie 80, 62420 Kortesjärvi

004

Alahärmä

Alahärmän palvelutoimisto, Härmäntie 18, 62300 Härmä

005

Ylihärmä     

Ylihärmän palvelutoimisto, Päämajantie 6, 62375 Ylihärmä

 

Ennakkoäänestys

Aluevaalit 2022 yleiset ennakkoäänestyspaikat 12.1.-18.1.2022 ovat:

1

Kauhavan kaupungintalo

Kauppatie 109, 62200 Kauhava

2

Alahärmän palvelutoimisto

Härmäntie 18, 62300 Härmä

3

Jääkärimuseo,

Jääkärintie 80, 62420 Kortesjärvi

4

Ylihärmän palvelutoimisto

Päämajantie 6, 62375 Ylihärmä

5

Kirjastoauto Opus

Liikkuva ennakkoäänestyspaikka

 

Ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat Alahärmän palvelutoimisto, Kauhavan kaupungintalo, Jääkärimuseo ja Ylihärmän palvelutoimisto:

keskiviikko-perjantai 12.1.-14.1.2022 klo 10.00- 16.00

lauantai-sunnuntai    15.1.-16.1.2022 klo 11.00.-15.00

maanantai-tiistai       17.1-18.1.2022 klo  10.00.-18.00


Ennakkoäänestysajat ja -paikat kirjastoautossa:

keskiviikko   12.1.2022    klo 12-16     Purmojärventie 739

torstai           13.1.2022    klo 12-16     Vanha Lapuantie 22

perjantai      14.1.2022    klo 12-16     Knuuttilanraitti 308

maanantai   17.1.2022    klo 12-16     Kankaantie 563

tiistai             18.1.2022    klo 12-16     Huhmarkoskentie 388

 

Laitosäänestys

Äänioikeutettu voi äänestää ennakkoäänestysaikana laitoksessa, mikäli hän on kyseisenä aikana hoidettavana sairaalassa, muussa ympärivuorokautista hoitoa antavassa toimintayksikössä tai otettuna rangaistuslaitokseen.

 

Kotiäänestys

Äänioikeutettu saa äänestää kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty hänen kotikunnakseen, mikäli hänen kykynsä liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja, joka on tehnyt kunnan kanssa omaishoitosopimuksen ja on äänioikeutettu samassa kunnassa kuin hoidettavansa.

Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana klo 9.00 – 20.00 äänestäjälle erikseen ilmoitettuna aikana.

Kotiäänestykseen oikeutetun on ilmoitettava viimeistään tiistaina 11.1.2022 ennen klo 16.00 kirjallisesti tai puhelimitse keskusvaalilautakunnalle halukkuudestaan äänestää ennakolta. Määräajan jälkeen saapuneita ilmoituksia ei ole mahdollista ottaa huomioon.Ilmoituksen voi tehdä äänestäjän puolesta myös tämän valitsema henkilö.

Kirjallisessa ilmoituksessa käytettäviä lomakkeita on saatavilla Kauhavan kaupungintalon neuvonnassa, Alahärmän, ja Ylihärmän palvelutoimistoissa, sekä Kauhavan kaupungin kirjastoissa. Ilmoituksen voi tehdä myös sähköisesti Kauhavan kaupungin kotisivuilta, osoitteessa www.kauhava.fi / Aluevaalit_2022. Lisäksi lomakkeen voi tulostaa Kauhavan kotisivuilta www.kauhava.fi /Aluevaalit_2022.

Kirjalliset ilmoitukset toimitetaan osoitteella: Kauhavan kaupungintalo, Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Puhelinilmoituksia otetaan vastaan arkipäivinä 28.12.-30.12.2021 ja 3.1.-5.1.2022 sekä 10.1-11.1.2022 klo 9 – 16, puh. 040 186 0427.

 

Kauhavalla 14.12.2021

Kauhavan kaupungin keskusvaalilautakunta


Koronakaranteenissa ja -eristyksessä olevien äänestäminen aluevaaleissa varsinaisena vaalipäivänä 23.1.2022

Varsinaisena vaalipäivänä 23.1.2022 koronakaranteenissa tai -eristyksessä oleva voi äänestää omalla äänestyspaikallaan, mikäli selviää matkoista äänestyspaikalle ja takaisin kotiinsa ilman kontakteja muihin ihmisiin, on oireeton, ja suojatuu asianmukaisesti.

Äänestyspaikalle tulosta tulee ilmoittaa etukäteen mahdollisimman hyvissä ajoin, mutta  viimeistään 23.1.2022  klo 12 mennessä, jotta vaalilautakunta voi järjestää mahdollisuuden äänestää ulkona äänestyspaikan pihalla.

Koronakaranteenissa ja -eristyksessä äänestämisestä sovitaan AINA etukäteen soittamalla keskusvaalilautakunnan numeroon, puh. 040 186 0427.


Karanteenissa tai eristyksessä olevan tai positiivisen kotitestin tehneen äänestys toteutetaan seuraavasti:

  1. Äänestyksen toteuttaa kolme vaalilautakunnan jäsentä tai varajäsentä sekä vaaliavustaja.
  2. Äänestyspaikan pihalla (äänestäjä on autossa) äänestäjä tunnistautuu henkilöllisyystodistuksella ja äänestäjän nimi ja henkilötunnus otetaan ylös, hänelle annetaan äänestyslippu ja valvotaan, että hän täyttää äänestyslipun vaalisalaisuuden säilyttäen.
  3. Äänestäjän lippu leimataan ja äänestäjään kehotetaan antamaan lippu vaaliavustajalle samalla selostaen hänelle, että koska äänestäjä ei itse pysty pudottamaan lippua uurnaan, on hänen käytettävä vaaliavustajaa.
  4. Sisällä äänestyspaikassa vaalivirkailijat tarkastavat äänestäneen äänioikeuden vaaliluettelosta, minkä jälkeen vaaliavustaja pudottaa lipun uurnaan.


Äänestäjälle ilmoitetaan tarkka kellonaika milloin äänestys toteutetaan.