Etusivu Uutishuone Uutiset Uutisarkisto

Uutisarkisto

6.11.2019 15.28

Vanhemmat ja viranhaltijat miettivät yhdessä ratkaisuja Hakolan koululla

Vanhempainyhdistys Kaupin pysäkki ry, Hakolan kyläseura ry, Kivihuhdan kyläseura ry ja Yliviitalan kyläseura ry järjestivät  järjestivät Hakolan koululla 5.11.2019 keskustelutilaisuuden, jossa oppilaiden vanhemmilla oli mahdollisuus keskustella kaupungin viranhaltijoiden kanssa Hakolan koululle tehtyjen rakennusteknisten tutkimusten tuloksista sekä koulun tulevaisuudesta. Vastaava tiedotustilaisuus järjestettiin koulun henkilökunnalle 19.12.2018., jonka jälkeen koulunjohtaja tiedotti vanhempia Wilman kautta. Tiedote rakennusteknisten tutkimusten tuloksista on luettavissa myös kaupungin verkkosivuilla.

Tutkimukset tehtiin syksyn 2018 aikana. Toimeksiannon tarkoituksena oli selvittää asiakirjojen ja tutkimusten pohjalta ne ulkoseinä- ja alapohjarakenteet, jotka voivat aiheuttaa sisäilmahaittaa. ProLeader Oy:n tekemissä tutkimuksissa mikrobivaurioita havaittiin sekä ulkoseinärakenteissa että alapohjarakenteissa ja tutkimusselosteessa todettiin yhteenvetona, että haitallinen altistumissuhde on mahdollinen tai todennäköinen. Laajimmat mikrobivauriot löytyivät ulkoseinärakenteista sekä vanhan osan ja liikuntasalin alapohjarakenteista. Myös ilmavuodot vaurioituneista rakenteista oleskelutilojen sisäilmaan nähtiin mahdollisiksi. Tutkimusraportti on luettavissa kokonaisuudessaan Ylihärmän palvelutoimistossa Tilapalveluilla.

Kaupungin kaikkiin kiinteistöihin on tehty PTS eli pitkän tähtäimen suunnitelma rakennuksen kunnossapidosta. Hakolaan ks. suunnitelma on tehty vuonna 2014.

Sisäilmatutkimukset jatkuvat ja sisäilman laatua seurataan loggereilla

Koulurakennuksessa olevista riskirakenteista sekä havaituista mikrobivaurioista huolimatta sekä koulun henkilökunta että oppilaat ovat itse kokeneet koulun sisäilman hyväksi. Koulun tiloista on tullut vasta muutama sisäilmailmoitus.

Jatkotoimenpiteinä syksyn 2018 tutkimuksille tiloihin on asennettu kesälomien aikana sisäilman laadun seurantaa varten tallentimet, jotka keräävät tietoa kyseisen tilan lämpötilasta, hiilidioksidista ja suhteellisesta kosteudesta. Lisäksi rakennus ylipaineistettiin, jolla pyritään estämään epäpuhtauksien kulkeutumista rakenteista sisäilmaan. Tilannetta seurataan jatkuvasti tiloihin asennettujen paine-eromittareiden avulla.

Tehtyjen korjaustoimenpiteiden jälkeen terveystarkastaja lausui, että Hakolan koululla voidaan järjestää opetusta siihen saakka, kunnes oppilaat voidaan siirtää Ylihärmään rakennettavaan uuteen kouluun eli vuoden 2022 alkuun. Sisäilman laatua tulee kuitenkin seurata säännöllisesti ja mikäli näytteiden perusteella ilmenee ongelmia, tulee etsiä väistötilat muualta.

- Viime syksyn tutkimuksissa sisäilmanäytteitä päästiin ottamaan vasta kahdesta eri tilasta. Syksy ei myöskään ole paras ajankohta tutkimusten tekemiseksi, jonka vuoksi laajemmat sisäilmanäytteet tullaan ottamaan nyt kunhan kunnon pakkaskausi alkaa. Sisäilmanäytteitä tullaan ottamaan erityisesti niistä tiloista, joista rakenneavauksissa havaittiin ongelmakohtia. Myös loggereita seurataan jatkuvasti ja raja-arvojen ylityksistä tulee meille automaattinen hälytys, Kauhavan kaupungin tilapalvelupäällikkö Ulla Salminen kertoo.

- Pyrimme myös ennakoimaan tilannetta ja kartoittamaan mahdollisia väistötiloja jo etukäteen. Mikäli sisäilmasta johtuvaa oireilua tulee, pyydämme henkilökuntaa ja oppilaiden huoltajia tekemään sisäilmailmoituksen ja tarvittaessa olemaan yhteydessä viipymättä terveydenhoitajaan tai työterveyteen, Salminen kehottaa.   

Hakolan koulun vanhempainyhdistys pyysi PTS-raportin, tutkimustulosten sekä terveystarkastajan lausuntojen perusteella mielipidettä myös omalta asiantuntijaltaan, Marko Liljeströmiltä. Myös Liljeströmin näkemys oli, että rakennuksessa on selkeitä riskirakenteita, joilla on sisäilmayhteys ja rakennuksen peruskorjaaminen tulisi kalliiksi.

Hakolan koululaiset jatkossa Ylihärmään sekä Alahärmään

Ylihärmän koulun rakennuttamistoimikunnan puheenjohtaja Juhani Haukkala kertoi tilaisuudessa, että toimikunta valmistelee parhaillaan 300 oppilaan uutta alakoulua Ylihärmän yläkoulun yhteyteen.

Rakennuskustannukset tulevat olemaan 6,4 miljoonaa. Uusi koulukeskus on päätetty rakentaa ”sale and lease back” -mallilla. Tämä tarkoittaisi sitä, että Ylihärmän yläkoulurakennus myydään rahoittajalle, peruskorjataan ja vuokrataan takaisin yhdessä uudisrakennuksen kanssa. Vuokra-aika voi olla 15-20 vuotta.

- Lapsia ei voida pitää epäterveissä tiloissa. Leasing-koulu on ennakointia, ettemme joudu pakon edessä vielä kalliimpaan ratkaisuun kuten Alahärmässä kävi. Alahärmässä alakoululaisille täytyi saada runsaan sisäilmaoireilun vuoksi nopeasti uudet turvalliset tilat, ja aikataulupaineen vuoksi jouduttiin turvautumaan vuokrakouluun, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teemu Hakala kertoo.

Peruskorjauskustannukset korkeat ja tulokset epävarmoja

Asiantuntijoiden mukaan Hakolan koulun peruskorjauskustannukset olisivat korkeat, onnistuminen epävarmaa eikä korjaamista suositella. Rakennusten kunnossapidon vastuukysymykset herättivät paljon keskustelua tilaisuudessa.

- Kaupungin rakennusten kunnossapidosta vastuu on yksiselitteisesti kaupungin teknisellä toimella. Toki täytyy myös muistaa, että tilapalvelut toimivat heille annetun budjetin rajoissa, joten taloudellisesta tilanteestamme johtuen korjausvelkaa on ymmärrettävästi kertynyt. Myös urakoitsijoilla on vastuunsa, Kortesjärven koulukeskuksen kohdalla saneeraus ei onnistunut, ja tekninen lautakunta selvittelee parhaillaan vastuukysymyksiä. Urakoitsija ei voi vältellä vastuutaan, sopimuksissa on tietyt lausekkeet siitä, kaupunginjohtaja Markku Lumio painottaa.

Epäonnistuneista peruskorjauksista on kokemusta sekä Kortesjärven koulukeskuksen että Nahkalan koulun osalta. Ylihärmän alakoulu ja Hakolan koulu olisivat olleet peruskorjausremontin tarpeessa jo pitkään, mutta määrärahat eivät ole niihin riittäneet.

- Kiinteistöillä on tietty määräaika, johon mennessä peruskorjausremontti on tehtävä. Tällä hetkellä meillä on kuitenkin paljon rakennuksia elinkaarensa siinä vaiheessa, että asiantuntijat ovat arvioineet, että peruskorjaus ei enää kannata, Lumio jatkaa.

Ylihärmän yläkouluun tehtiin kuntoarvio ja PTS vuonna 2014. Osa korjaustoimenpiteistä on jo tehty suunnitelman mukaisesti ja loput vielä tekemättömät tullaan tekemään alakoulun rakennushankkeen yhteydessä.

Hakolan koulun oppilaiden siirtyminen uusiin kouluihin ajankohtaista parin vuoden päästä

Terveystarkastajan lausunto siitä, että Hakolan koulua voi nykyisessä kunnossaan käyttää vuoden 2022 alkuun, sitoo kaupunkia.

- Kuljetusoppilaat kuljetettaisiin Alahärmän kirkonkylän kouluun. Kuljetuksista ei aiheudu lisäkustannuksia, sillä kuljetuksiin pystytään käyttämään olemassa olevia vuoroja, vs. sivistysjohtaja Päivi Paavola kertoo.


Palaa otsikoihin