Uutisarkisto
11.12.2023 14.29
Puukko- ja tekstiilimuseo uudistuu - ovet avautuvat jälleen keväällä
Kauhavan puukko- ja tekstiilimuseo sulkeutuu tänään museon uudistamistöiden vuoksi muutamaksi kuukaudeksi.Museossa on tehty tänä vuonna Museoviraston tuella suunnitteluhanke, jonka puitteissa syntyi uusi perusnäyttelyn käsikirjoitus. Samalla suunniteltiin näyttelytilaan uudet rakenteet ja
tilattiin valaistussuunnitelma.
Osa suunnitelmista toteutetaan kaupungin investointirahan turvin, lisäksi haussa on hankerahoitusta.
Museo on suljettuna tällä tietoa uudistustöiden vuoksi maaliskuun loppuun saakka.