13.6.2022 9.35
”Paras palkinto on nähdä lasten ja nuorten ilo sekä onnellisuus”–Power Cup Kauhava on saatu onnistuneesti päätökseen
Neljässä päivässä 3839 ottelua
Power
Cup 2022 käynnistettiin kesäisen sateisessa kelissä. Se ei kuitenkaan
lapsia ja nuoria haitannut, koska totutusti powerkeli voi alkukesästä
olla rakeista helteisiin. Kauan odotettu pillin vihellys tehtiin klo
12.00, jolloin tapahtumajohtaja Anna Komu Lentopalloliitosta vihelsi
pilliin ja pallot nousivat ilmaan.
![](files/21087/563/Power_Cup_pelikuva_Markus_Moisio.jpg)
Nuorten riemua peleissä.
Kuva: Markus Moisio
Avajaisten virallisessa osuudessa
esiintyivät Power Cup tapahtuman suojelija, Matti Alahuhta, jonka juuret
ovat Alahärmässä. Kauhavan kaupungin ja tapahtumatoimikunnan
puheenjohtaja Jari Välikangas hehkutti powerin tunnelmaa ja muistutti
meitä kaikkia, että suurtapahtumia ei järjestetä yksin. Lentopalloliiton
Olli-Pekka Karjalainen ja Lauri Inna esittivät liiton terveiset
powerilaisille. Avajaisissa esiintyi myös nuorten toivoma artisti VIIVI.
![](files/21091/563/MattiAlahuhta_kuvaJanneLiias.jpg)
Kisojen suojelijana toimi Alahärmästä kotoisin oleva Matti Alahuhta.
Kuva: Janne Liias
Tänä vuonna turnausten lisäksi lapsille ja nuorille oli luvassa
PowerParkin huvipuistoillat ja Jaffa Juicy kisafestarit, jossa
somevaikuttajat ja tiktokkaajat viihdyttivät tapahtumakansaa. Virallisen
kisabiisin ”Hypätään kuin tiikeri” esitti artisti Räpfaija. Tänäkin
vuonna ohjelma oli rakennettu nuorten toiveita kuunnellen.
![](files/21092/563/VIIVI_kuvaJanneLiias.jpeg)
Avajaisissa esiintyi nuorten toivoma VIIVI.
Kuva: Janne Liias
Neljän päivän
aikana Power Cupin kentillä pelattiin 3839 ottelua. Pelirupeaman
jälkeen sunnuntaina päästiin juhlistamaan palkinnon saajia power
lavalla. Ensimmäistä kertaa palkittiin myös yksi joukkue Prima Powerin
sponsoroimalla teräksestä valmistetulla kiertopalkinnolla. Palkinto
jaettiin Priimaa Power-asennetta esittäneelle joukkueelle, jota kaikki
pääsivät ehdottamaan Power Cupin sosiaalisessa mediassa.
![](files/21088/563/Celena_JanneLiias.jpeg)
Power Cupissa sääolosuhteet vaihtelivat sateesta aurinkoon. Kuvat: Janne Liias
Yhteistoimin aikaan saa, monenlaista toimintaa
- Matka
Power Cupin toteutumiseen Kauhavalla on ollut kuitenkin pitkä ja
kivinen, tapahtuman paikallispäällikkö Juha Kärnä Alahärmän Kisasta
toteaa.
2018 pidettiin ensimmäinen neuvottelu kaupungin kanssa. Mukaan
astui myös kuvioon PowerPark, jolla haluttiin tarjota powerkävijöille
unohtumaton kokemus. Siinä Kärnän mukaan onnistuttiin.
Tapahtumajohtaja
Anna Komulla oli syytä hymyyn:
- Tunnelma tapahtuman jälkeen oli
erinomainen. Oli mahtava päästä järjestämään Power Cupia normaalisti
kahden poikkeusvuoden jälkeen. Paras palkinto oli nähdä lasten ja
nuorten ilo sekä onnellisuus Power Cupissa. Tapahtuma toimii samalla
lentopallon näyteikkunana. Toivottavasti Power Cupin avulla saamme
lisää nuoria lajin pariin, toteaa Anna Komu.
![](files/21094/563/Valikangas_Komu_Karna_KuvaJanneLiias.jpg)
Järjestelytoimikunnan pj. Jari Välikangas, tapahtumajohtaja Anna Komu ja tapahtuman paikallispäällikkö Juha Kärnä avajaisissa. Kuva: Janne Liias
Power
Cup Kauhava 2022 sai aurinkoisen päätöksen sunnuntaina. Seuraavaksi
Power Cup siirtyy lännestä itään, sillä vuonna 2023 Power Cup pelataan
Imatralla. Kauhavan Power Cupin paikallispäällikkö Juha Kärnä luovutti
sunnuntaina avaimet Imatran Power Cupin paikallispäällikkö Jouko
Savolaiselle. Kauhavalta avaimiin lisättiin pieni kauhavalainen puukon
tuppi.
- Mutta puukkoa en uskalla antaa heille, Kärnä vitsaili
luovutushetkellä.
Tupen mukana tuli alahärmäläisen Leena Vaismaan
kirjoittama runo, joka päättyi sanoihin: “Yhteistoimin aikaan saa,
monenlaista toimintaa." Savolainen totesikin, että Kauhavalta Imatralle
otetaan mukaan ainakin hieno fiilis ja yhteisöllisyys.
Lisätiedot Power Cup tapahtumaan liittyen:
Susanna Haikonen, puh. 040 830 5957
susanna.haikonen(at)lentopalloliitto.fi
Sari Hirvelä, puh. 040 680 2377
sari.hirvela(at)powerpark.fi
Power Cupin löydät myös kaikista kanavista:
TikTok: @suomenlentopallo
Instagram: @power_cup
FB: @PowerCup
Twitter: @Power_Cup
www.powercup.fi
Palaa otsikoihin