Etusivu Uutishuone Uutiset Uutisarkisto

Uutisarkisto

11.10.2021 10.15

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen viikkotiedote

Etelä-Pohjanmaan koronatilanne pahentui

Suurin osa tartunnoista rokottamattomilla

Koronarokotteelle nyt helppo tulla

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri tiedotti 4.10.2021 koronatilanteen pahentumisesta tartuntojen määrän käännyttyä nousuun. Samalla alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki tarkensi maskisuosituksen koskevan myös koulukyytejä ja sosiaali- ja terveydenhuollon kaikkia tiloja.

Rokottamattomilla todetaan suurin osa tartunnoista. Viimeisen kahden viikon aikana sairaanhoitopiirissämme on todettu yhteensä 143 uutta tartuntaa.  Nyrkki kannustaa varaamaan ajan rokotukseen tai osallistumaan walk in -rokotustilaisuuteen.

Maskien käyttöä suositellaan edelleen aina tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Tämä koskee esimerkiksi julkisia sisätiloja, kuten kauppoja, teattereita ja kirjastoja sekä julkisissa tiloissa järjestettäviä tilaisuuksia. Kouluissa vahva maskisuositus poistui, mutta kouluissa maskeja voi halutessaan käyttää. Maskinkäyttö ja hyvä käsihygienia ovat edelleen tärkeitä keinoja välttää tartunta.

Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa laumasuoja edelleen vajaa

Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 12 495 henkilöä, eli 78,3 % yli 12-vuotiaista alueemme asukkaista. Heistä tehosteen on saanut 10 719 henkilöä eli 67,2 %. Edelleen pysytellään alle 80 %:n laumasuojan.

Kaksineuvoisen alueella syyskuun lopulla tapahtuneesta nuorison joukkoaltistumisesta vältyttiin jatkotartunnoilta. Tällä hetkellä ei ole voimassa olevaa kokoontumisrajoitusta. Yleisötilaisuuksien järjestämisessä on kuitenkin edelleen otettava huomioon tartuntatautilain hygieniavaatimukset, eli tulee huolehtia hyvästä käsihygieniasta, mahdollisuuksien mukaan kasvomaskien käytöstä ja turvaetäisyyksistä sekä osallistua vain oireettomana. Harkiten järjestetään juhlia ja osallistutaan, vieraiden saapumista on hyvä porrastaa.

Ensimmäiselle koronarokotteelle on helppo tulla

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen kannustaa rokottamattomia tulemaan koronarokotukselle. Vain rokote suojaa vakavalta koronavirustaudilta yhteiskunnan avautuessa. Ensimmäiselle annokselle voivat tulla kaikki 12 vuotta täyttäneet. Alta näet ensi viikon rokotuspäivät, kierros asemilla jatkuu ja ajan sinne voi varata joko www.hyvis.fi kautta tai soittamalla numeroon 06 2412 4545. Rokotuksille on myös mahdollista tulla ilman ajanvarausta, jolloin tarvitset mukaan vain henkilöllisyystodistuksen.

Toiselle annokselle kannustetaan tulemaan jo, kun 1. annoksesta on kulunut 6 viikkoa, tällöin suojan saa nopeammin kuntoon. Kolmas annos voidaan antaa kahden kuukauden kuluttua 2. annoksesta voimakkaasti immuunipuutteisille tai jos on saanut toisen annoksen lyhyellä alle 6 viikon annosvälillä (miesten kohdalla vain 30 v täyttäneet). Aikoja 3. annoksiin annetaan vain puhelinajanvarauksella numerosta 06 2412 4545.

Viikon 41 rokotuspaikat

ma 11.10  Ylihärmä    14–15:30 (Pfizer)
ti 12.10     Kauhava     8:30–13 (Pfizer)
ti 12.10     Kortesjärvi 14:30–15:30 (Pfizer)
ke 13.10   Alahärmä   14–15:30 (Pfizer)
ke 13.10   Kauhava     16–18 (Pfizer)
to 14.10    Evijärvi       14–15:30 (Pfizer)
pe 15.10   Kauhava     8:30–15:30 (Pfizer)

Lisäksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri järjestää yhdessä jäsenkuntiensa kanssa koronarokotusten pop up –tapahtuman Seinäjoen Ideaparkissa lauantaina 9.10. klo 10–15. Siellä kaikki yli 12-vuotiaat kävijät voivat saada koronarokotteen 1. annoksen.

Koronatilannetta koskevat tiedotteet kokoamme sivustollemme:

https://kaksineuvoinen.fi/etusivu/koronatilanne-alueellamme

 


Palaa otsikoihin