Uutisarkisto
28.10.2022 5.32
Kauhava-viikko alkaa
Alkuviikosta musiikkisatu Soitinsirkus rantautuu alakouluille; maanantaina Ylihärmään, tiistaina Alahärmään ja Kortesjärvelle sekä keskiviikkona Kauhavalle.
Galleria Kaaressa vietetään näyttelyavajaisia tiistaina klo 16-18, taiteilijana on alavutelainen Jamie Ranta, jonka teokset ovat maisema-aiheisia akryylimaalauksia.
Ylihärmän kirjastossa tiistai-iltana klo 18 satutuntia tulee pitämään Mimmi-lehmä, jonka mukana seikkailevat Varis ja Maija-kissa.
Nuorten hyvinvointia ja kasvua tukevaa Camera obscura -toimintaa järjestetään tiistaista perjantaihin 7-luokkalaisille Yrittäjäopiston liikuntasalissa.
Halloween värittää loppuviikkoa, sillä torstai-iltana 3.11. on Kauhavan Halloween tapahtuma. Kauhavan pääkirjasto on mukana tapahtumassa erilaisin työpajoin ja kirjaston parvella musisoi Talent-ohjelmasta tuttu Julius Rantala. Rantala konsertoi lisäksi kaikilla yläkouluilla koulupäivän aikana torstaina ja perjantaina. Perjantaina vietetään nuorisotila Saumassa pitsaperjantaita naamiaisteemalla.
Kulttuuria viedään myös vanhainkoteihin, sillä musiikkiopiston soittajat vierailevat vanhainkodeissa soittamassa viikon aikana.
Perjantaina järjestetään teatteriretki Ylikylän nuorisoseuralla esitettävään Isä-näytelmään, jonne voi ilmoittautua mukaan keskiviikkoon saakka, jos vain paikkoja riittää. Bussit kiertävät siten, että toinen bussi kiertää Ylihärmästä Kauhavan kautta Ylikylään ja toinen Alahärmästä Voltin ja Kortesjärven kautta.
Lue lisää ja tutustu ohjelmaan osoitteessa:
kauhava.fi/kauhavaviikko