Uutisarkisto
Jani Ketola aloitti Strongly Connected -hankkeessa
Stronly Connected - Verkostot kuntoon ja tuotanto paikalliseksi -hanke sai uuden projektipäällikön, kun Jani Ketola aloitti pestissä. Janilla on pk-yrittäjyyteen suuntautuva tradenomin koulutus ja vankka kokemus pääosin ulkomailta.
- Pääosan työurastani olen tehnyt ulkomailla
Balkanilla ja Afganistanissa, joissa työskentelin myynnin
johtamisen, taloushallinnon ja hankintatoimen parissa. Ulkomailla
vietettyjen vuosien jälkeen olen palannut perheineni takaisin
kotiseudulleni Etelä-Pohjanmaalle. Täällä olen toiminut yrittäjänä ja
elintarviketehtaalla myynti- ja operatiivisena päällikkönä, Jani täsmentää.
Hanke käynnistyi vuoden 2022 alussa. Hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen on kuulunut Härmänmaan keskeisten teknologiateollisuusyritysten yritysverkostojen ja hankintaketjujen kartoittaminen. On selvitetty mm. hankintaketjuihin liittyviä heikkouksia ja vahvuuksia sekä hankittavien raaka-aineiden, komponenttien ja osien alkuperää.
Vuoden 2023 alusta hanke on
siirtynyt toiseen vaiheeseen. Aiempien toimien perusteella selvitetään
mitä Härmänmaan ulkopuolelta tähän saakka hankittuja raaka-aineita,
komponentteja ja osia voitaisiin hankkia paikallisesti, tai mitä näistä
voitaisiin täällä tuottaa. Tähän liittyen hankkeen toimin pyritään
laajentamaan ja vahvistamaan yritysten sekä hankintoihin liittyvien
sidosryhmien välisiä verkostoja. Lisäksi hankeen puitteissa tullaan
tukemaan alueen teknologiayrityksiä tiedottamalla tukimahdollisuuksista
ja avustamalla investointi- ja kehitysavustusten hakemisessa.
- Lähden innolla tapaamaan ja tutustumaan Lapuan ja Kauhavan yrityksiin ja yrittäjiin. Toimin vuoroviikoin Lapualla Invest Lapuan tiloissa ja Kauhavalla Kehityskeskuksessa. Yhdessä yritykset menestyvät paremmin, joten toivotankin kaikille verkostoitunutta vuotta 2023, Jani toivottaa.
Janin tavoittaa numerosta 040 563 8359 ja sähköpostitse jani.ketola@kauhava.fi