Uutisarkisto
Ennakkotieto: Väkiluku nousi Kauhavalla
Tilastokeskuksen väestön ennakkotietojen mukaan Kauhavan väkiluku kääntyi nousuun 2023. Ennakkotietojen mukaan Kauhavalla olisi väkiluvun muutos +0,3%, mikä tarkoittaa 48 asukkaan väestönlisäystä.
- Toki
kaupunki on tehnyt usean vuoden ajan myös muita elinvoimaa lisääviä
toimia, kuten merkittäviä panostuksia kouluihin, päiväkoteihin ja uuteen
hyvinvointikeskukseen. Olemme myös toteuttaneet pitkäjänteisesti
esimerkiksi kuntamarkkinointia, kaavoittaneet uusia asuinalueita,
toteuttaneet tonttien myyyntitempauksia ja laajakaistarakentamisen
edistämistä sekä satsanneet merkittävästi elinkeinoelämän edellytysten
kehittämiseen monin eri tavoin, Kuoppala lisää.
Ennakkotiedon mukaan Kauhava olisi Seinäjoen rinnalla ainoa Etelä-Pohjanmaan kunta, jossa väkiluvun muutos tulisi olemaan plus-merkkinen vuonna 2023.