Uutisarkisto
11.3.2022 13.30
Apua Kauhavalle tuleville ukrainalaisille
-lahjoituksia kaivataan
Maanantaina 14.3.2022 kokoontuva kaupunginhallitus tekee päätöksen ukrainalaisten auttamisesta. Kaupunginjohtajan ehdotus on seuraava:Kaupunginhallitus päättää
Käytännössä toimenpiteitä ukrainalaisten auttamiseksi on ryhdytty jo tekemään ja ensimmäiset perheet ovat jo saapuneet.
- lahjoittaa 5.000 euroa Etelä-Pohjanmaan liiton kautta SPR:lle, Pelastakaa lapset ry:lle ja Unisefille.
- varautua 20.000 eurolla Ukrainasta tulevien pakolaisten majoituskuluihin siten, että heille järjestetään asunto Kauhavan Vuokra-asunnot Oy:n asunnoista kolmeksi kuukaudeksi.
- varautua 2.000 eurolla Ukrainasta tulevien pakolaisten ruoka-apuun, mikä koordinoidaan Kauhavan seurakunnan kautta.
Käytännössä toimenpiteitä ukrainalaisten auttamiseksi on ryhdytty jo tekemään ja ensimmäiset perheet ovat jo saapuneet.
Keräys
Kaupungin maahanmuuttotyöntekijät tekevät töitä sen eteen, että asuntoja pystytään tarjoamaan kalustettuna. Tavaroita ja tarvikkeita kerätään sillä periaatteella, että niitä ei varastoida mihinkään vaan lahjoitukset tuodaan suoraan asuntoihin.Nyt tarvitaan seuraavia:
- sohvia
- ruokapöytiä
- mattoja
- ikkunaverhoja (mielellään kujallisia)
- verhonkiinnittimiä
- pöytäliinoja
- vuodevaatteita
(peittoja, tyynyjä, petauspatjoja)
- hygieniapaketteja (sisältää: shampoo,
hoitoaine, suihkusaippua, käsisaippua, lasten shampoo/hoitoaine,
terveyssiteitä, soft hammasharjoja, lasten hammasharjoja, hammastahnaa
aikuisille ja lapsille).
Näitä voi kerätä ja pitää kotona.
Whatsapp
viestillä (VAIN VIESTILLÄ!) voi ilmoittaa minkä lahjoituksen haluaa tehdä numeroon 040 503 9947, jonka jälkeen saa ilmoituksen
mihin ja milloin lahjoituksen saa tuoda. Tällä pyritään hallittuun keräykseen, jolloin saadaan täsmäapua nopeasti.
Myös majoituksista on pulaa. Mikäli haluaa tarjota maksutonta yksityismajoitusta tilapäisesti, niin siitäkin voi ilmoittaa whatsapp numeroon 040 503 9947, ilmoituksessa tulee mainita osoite ja kuinka monta henkilöä voi majoittaa. Akuutti tarve on tuleva viikonloppu ja alkuviikko.
Myös majoituksista on pulaa. Mikäli haluaa tarjota maksutonta yksityismajoitusta tilapäisesti, niin siitäkin voi ilmoittaa whatsapp numeroon 040 503 9947, ilmoituksessa tulee mainita osoite ja kuinka monta henkilöä voi majoittaa. Akuutti tarve on tuleva viikonloppu ja alkuviikko.
Maahan saapuminen
Ukrainasta
tulevat henkilöt voivat asettua Kauhavalle EU-laajuisen tilapäisen
suojelun direktiivin käyttöönoton myötä. On myös mahdollista, että osa
tulijoista hakeutuu Suomeen turvapaikkamenettelyn kautta. Passin kanssa
saapuvilla on vapaa oikeus oleskella Suomessa 3 kuukautta ilman
viisumia.
Koska jokaisen tulijan tilanne on
yksilöllinen, niin jokaisen tulijan olisi syytä olla
maahanmuuttokoordinaattorin tiedossa. Erityisesti alaikäiset
oppivelvolliset ja varhaiskasvatuspalveluita tarvitsevat.
Ukrainalaisia työntekijöitä on usean kauhavalaisen yrityksen palveluksessa. Näin ollen on odotettavissa, että tulijoissa on heidän lähipiiriään, lähinnä naisia ja lapsia.