Olonoomiksi siirtyvän ajatuksia kunnallishallinnosta

Kunnalliselämähän on varsin vakaata, kun vuodesta toiseen käsitellään melkoisen samanlaisia asioita: koulujen rakentamista, lääkäritilannetta, sairaaloiden paikkoja ja rakentamista, teiden rakentamista, työpaikkojen luomista, lainan ottoa jne. Jos lukee vanhoja pöytäkirjoja, niin näitä asioita on käsitelty ihan tuolta 1900 luvun alusta saakka säännöllisin väliajoin kaikissa valtuustoissa. Ei siis mitään uutta sillä rintamalla.

Yksi asia mikä näyttää myös olevan ja pysyvän päätöksenteossa, on uusien asioiden pelkääminen ja vastustaminen. On vastustettu teiden, teollisuustilojen, hoitolaitosten, asuntojen, lankapuhelinverkon, sähköverkon jne rakentamista milloin milläkin perusteella, mutta usein hankkeet ovat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin toteutuneet eikä mitään hirveää ole tapahtunut.  Meitä naurattaa kovasti kun Kortesjärvellä on joskus 1800 –luvulla kinasteltu kirkon paikasta, koska jotkut kylät pelkäsivät että kirkon ympärille kerääntyy kaikenlaista turhaa joutoväkeä. Ei ole taidettu kovin pitkälle puusta päästä tässäkään asiassa.

Mutta onhan kuntien toimintaympäristö ja –tavat toki muuttuneetkin. Työurani alussa pienissä kunnissa käytiin keskustelua siitä, kenelle on varaa hankkia sähkökirjoituskone ja puhelimen käyttöä yritettiin rajoittaa, kun se oli niin kallista ja soittelemiseen meni turhaan aikaa. Muutonkin konttoritekniikka oli vähän toisenlaista; kopioitiin vahaksilta, kirjanpitoa ja palkanlaskentaa tehtiin Aga-levyllä ja kynällä.  Monta kunnan talousarviota minäkin olen tehnyt lyijykynällä Kunnallisliiton lomakkeille. Oppipa ainakin lyömään sokkona laskukoneelle lukuja. Eikä ollut kovin yksinkertaista kirjoittaa kauppakirjaa kolmena kappaleena kalkkeeripaperin kanssa. Virheitä kun ei oikein saanut tulla. Mutta kaikki ehdittiin tekemään. Ja byrokratiaa oli silloinkin ihan riittämiin; esim valtionosuuksista piti tehdä perusteelliset selvitykset ministeriöille ettei rahoja vain käytettäisi väärin. Pahimmillaan opetusministeriö pyysi lisäselvitystä miksi koululle oli ostettu 5 metriä hamppuköyttä.  Joulujuhlan peikkojen häntiinhän se oli käytetty.

Ensimmäisissä kunnanhallituksen ja -valtuuston kokouksissa joissa olin 1975 kunnallisharjoittelijan ominaisuudessa, suurin osa jäsenistä poltti tupakkaa. Jos kokous oli pitkä, loppupuolella alkoi jo näkyvyyden kanssa olla ongelmia. Niin, ja jäsenissähän oli todella vähän naisia – valtuustossa saattoi olla 1-2, hallitus koostui lähes aina vain miehistä. Mutta vaikka olin nuori – kunnansihteerin tehtävissä aloitin 24 vuotiaana – ja nainen, niin minua kohdeltiin aina hyvin eikä osaamistani kyseenalaistettu.

Niin se toimintaympäristön muutos: kun tulin Kortesjärvelle, oli siellä huutava asuntopula kun paikkakunnalla oli useita naistyöpaikkoja tarjoavia teollisuusyrityksiä ja toisaalta turkistarhaus eli kovaa nousukautta ja tarjosi miehille työpaikkoja. Monet palasivat perheen kanssa Ruotsista tai Pietarsaaresta takaisin Kortesjärvelle. Asunnonhakijoita oli pahimmillaan noin 100 jonossa eikä yhtään tyhjää asuntoa. Ei ollut mukavaa selittää joka päivä asuntopulaa, mutta olisihan nyt aika hienoa jos uusia asukkaita pyrkisi ikkunoista ja ovista.

Vuosituhannen vaihteen tienoilla hoidin muutaman vuoden Järviseudun -Alajärven kaupungin, Evijärven, Kortesjärven, Lappajärven ja Vimpelin kuntien - yhteistyökuvioita sekä EU-rahoitukseen liittyviä asioita. Se oli opettavaista aikaa sen suhteen miten eri tavalla kunnissa hoidettiin asioita ja se avasi näkymiä myös siihen, miltä Seinäjoen toimijoiden, esim maakunnan liiton ja silloisen TE-keskuksen suunnalta kunkin kunnan toiminta näytti. Tässä asiassa ei liene mikään myöskään muuttunut.

Olin kuntaliitoksen kannalla ja olen edelleen sitä mieltä, että se oli kaikille liitoskunnille hyväksi. Kaikki liitoskunnat olivat tilanteessa, joka ei antanut aihetta röyhistelyyn, ei silloin eikä jälkeenkäänpäin. Pelastus se oli etenkin, jos kunnalla oli alijäämäisiä tilinpäätöksiä, koska talouden suunnan muutos olisi vaatinut kovaa ja katkeraa saneerausta tai pahimmillaan valtion väliintuloa. Kuntaliitoksesta alkaa olla kohta 10 vuotta, joten eiköhän nyt viimeistään ole aika katsoa eteenpäin yhtenä Kauhavana.

Luottamushenkilöt ovat olleet tärkeitä yhteistyökumppaneita koko työurani ajan. Ihailen sitä, että he päivätyönsä lisäksi jaksavat vapaa-ajallaan hoitaa yhteisiä asioita siitäkin huolimatta, että ovat aina arvostelun kohteena. Olen ollut töissä yhdeksällä valtuustokaudella, joten monenlaisia luottamushenkilöitä on tullut kohdattua. Olen aina yrittänyt korostaa sitä, että soudamme samaa venettä eikä vastakkainasettelua luottamushenkilöt / viranhaltijat voi olla, jos aiomme sillä veneellämme jonnekin päästäkin.  Eikä sitä soutamista mitenkään vaikeuttaisi vaikka joskus muistaisimme kiittää toisiamme hyvin tehdystä työstä.  

Työuraan on sisältynyt paljon mukavia asioita, etenkin työkaverit, mutta on ollut myös vaikeita hetkiä; siis elämää - tässä tapauksessa kunnalliselämää!

Kiitos kaikille yhteistyöstä ja menestystä tuleviin vuosiin ja toimiin

Hannele Luhtala
tietohallintopäällikkö vielä muutaman päivän