Etusivu Palvelut Työ ja elinkeinot Yritystoiminta Kuukauden yritys 2014 yritykset 01/2014 Parturi-Kampaamo Margit

Kuukauden yritys 01/2014 Parturi-Kampaamo Margit

Tammikuun yrityksenä Kehityskeskus esittelee Alahärmäläisen Parturi-Kampaamo Margit Kuuselan. Aikoinaan Alavudelta alahärmään 17-vuotiaana muuttanut Margit on aloittanut uransa Tuija Lähdesmäen kampaamossa. Vuonna 1981 Margit perusti oman yrityksen joten tänä vuonna yrittäjä juhlii 32-vuotispäiviään. Margit on toiminut useissa eri toimipisteissä vuosien aikana, nykyisissä tiloissa yritys on toiminut nyt 10 vuotta.


Kampaamo-ala on muuttunut huomattavasti 32-vuodessa, hiusmuoti kuitenkin muuttuu jatkuvasti ja alalla onkin tärkeää seurata alan trendejä. Asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet huimasti vuosien kuluessa. Rahaa käytetäänkin nykyisen selkeästi enemmän itsensä panostamiseen ja kampaajalla käydään nykyisin 5-6 kertaa vuodessa entisen 2:n kerran sijaan. Ylipäätään ihmiset pitävät hiuksiaan paremmassa kunnossa. Lisäksi vuosien aikana tuotteet ovat muuttuneet enemmän luonnollisemmiksi ja luonnonmukaisemmiksi ja trendi jatkuu edelleen. Työssään parasta Margit sanoo olevan mukavat asiakkaat ja se, että saa nähdä oman kädenjälkensä. Kevään trendeistä puhuttaessa Margit kertoo tänä keväänä ja kesällä olevan tulossa kivipestyt ja kermaisen nudet sävyt. Lisäksi pastellinsävyiset hiusvärit, ultranaiselliset ja ”vapaan käden muotoilut”. Margitin partuuri-kampaamo sijaitsee Härmäntie 10. Tilat ovat suurehkot ja Margit sanookin tilaa olevan hyvin esim. vuokratuoliyrittäjälle.


Työssään parasta Margit sanoo olevan mukavat asiakkaat ja sen, että saa nähdä oman kädenjälkensä. Kevään trendeistä puhuttaessa Margit kertoo tänä keväänä ja kesällä olevan tulossa kivipestyt ja kermaisen nudet sävyt hiuksiin. Lisäksi pastellinsävyiset hiusvärit, ultranaiselliset ja ”vapaan käden muotoilut” ovat hitti hiustenmuotoilussa tänä vuonna. Margitin partuuri-kampaamo sijaitsee osoitteessa Härmäntie 10. Tilat ovat suurehkot ja Margit sanookin tilaa olevan hyvin esim. vuokratuoliyrittäjälle.


MargitKuvassa kampaaja Margit Kuusela ja hiusteenleikkuussa vakioasiakas Sonja Liinamaa Seinäjoelta