Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 97

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kasvatus- ja opetuslautakunta

§ 97

07.12.2021

 

Perusopetuksen valinnaiset aineet lukuvuonna 2022-2023

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 07.12.2021 § 97

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Markku Viitasaari

 

Esi- ja perusopetuksen 1.8.2016 käyttöön otetun opetussuunnitelman myötä myös alakouluille tuli valinnaisaineita. Valinnaisuus kuuluu perusopetukseen taide- ja taitoaineiden valinnaisten tuntien, oppilaan valintaan perustuvien valinnaisaineiden sekä oppilaille vapaaehtoisten kielten opintojen osalta. Taide- ja taitoaineiden osalta sekä oppilaan valintaan perustuvien opintojen osalta opinnot ovat velvoittavia kun puolestaan vapaaehtoisten kielten osalta opetuksen järjestäjä saa päättää, onko näitä opintoja tarjolla.

 

Alakoulujen vuosiluokkien 4-6 valinnaisaineet koostuvat taide- ja taitoaineiden valinnaisista tunneista (T&T) sekä valinnaisista aineista (VAL). Yläkoulujen vuosiluokkien 8-9 valinnaiset aineet ovat myös päivitetty opetussuunnitelman vaatimusten mukaisiksi.

 

Taide- ja taitoaineiden valinnaisten tuntien ryhmään kuuluvat yhteiset oppiaineet, jotka ovat kotitalous, kuvataide, käsityö, liikunta ja musiikki. Valtakunnallinen tuntijako määrittelee kullekin taide- ja taitoaineelle vähimmäistunnit, joiden lisäksi näihin oppiaineisiin osoitetaan tuntijaossa valinnaisia tunteja kuusi vuosiviikkotuntia vuosiluokilla 1-6 ja viisi vuosiviikkotuntia vuosiluokilla 7-9.

 

Kauhavalla noudatetaan maakunnallista tuntijakoa, jossa alakouluilla on taide- ja taitoaineiden tunteja kolme vuosiviikkotuntia vuosiluokilla 4-6 ja valinnaisia aineita on kolme vuosiviikkotuntia vuosiluokilla 4-6. Yläkoulussa taide- ja taitoaineiden tunteja on viisi vuosiviikkotuntia vuosiluokilla 8-9 ja valinnaisia aineita kuusi vuosiviikkotuntia vuosiluokilla 8-9.

 

Opetuksen järjestäjä päättää taide- ja taitoaineiden valinnaisten tuntien käytöstä. Kauhavalla toimitaan siten, että vuosiluokkien 4-6 osalta koulu saa päättää taide- ja taitoaineet. Valinnaisten aineiden osalta koulut saavat tehdä esityksen, millaiselta valinnaisainetarjottimelta ko. koulun oppilas valitsee valinnaisaineensa ja lautakunta hyväksyy nämä esitykset.

 

Alakoulujen, yhtenäiskoulujen ja yläkoulujen henkilöstöt sekä oppilaat ovat valmistelleet koulun esimiehen ja opetuspäällikön johdolla valinnaisaine-esityksensä omissa yksiköissään lukuvuoden 2022-2023 valinnaisista aineista.

 

Valinnaisten aineiden koulukohtainen tarjonta on esityslistan liitteenä.

 

Sivistysjohtajan esitys:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää lukuvuoden 2022-2023 perusopetuksen valinnaiset aineet (taide- ja taitoaineet sekä valinnaiset aineet) alakoulujen 4-6 vuosiluokkien ja yläkoulujen 8-9 luokkien osalta liitteiden mukaisesti.

 

Päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan esityksen.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Markku Viitasaari, puh. 044 4834 805,

etunimi.sukunimi@kauhava.fi

_______________________________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa