Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 23.11.2021/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Nuorisovaltuusto

§ 39

23.11.2021

 

Joulutapahtuman järjestäminen

 

Nuorisovaltuusto 23.11.2021 § 39

 

Valmistelija: Sihteeri Kaisa Teikari

 

Vuosikellon mukaan joulukuussa järjestettään joulutapahtuma. Edelleen jatkuvan koronaviruspandemian vuoksi tapahtumia on rajoitettu ja tilanne on edelleen viruksen kanssa kriittinen.

 

Puheenjohtajan esitys:

Päätetään järjestää joulutapahtuma Kauhavan lapsille ja nuorille ulkotapahtumana vallitsevan koronapandemian takia. Tapahtumassa noudatetaan voimassa olevia koronaohjeistuksia. Lisäksi nuorisovaltuusto sopii muista tapahtuman järjestämiseen liittyvistä käytännön asioista.

 

Päätös:

Nuorisovaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan esityksen. Lisäksi päätettiin, että

 

  • joulutapahtuma järjestetään Kitkan urheilumajalla Kortesjärvellä.

  • nuorisovaltuusto pitää vapaamuotoisen kokouksen torstaina 25.11.2021 klo 16:30 Google Meetissä, jossa jatketaan joulutapahtuman suunnittelua.

 

 

Lisätietoja: Nuoriso-ohjaaja Mervi Ylinen, p. 040 5437561,

etunimi.sukunimi@kauhava.fi

Puheenjohtaja Elli Pulkkinen, etunimi.sukunimi@kauhava.fi

_______________________________


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa