Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 23.11.2021/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Nuorisovaltuusto

§ 38

23.11.2021

 

Nuorisovaltuuston toimintakauden muuttaminen ja toimintasäännön päivittäminen

 

Nuorisovaltuusto 23.11.2021 § 38

 

Valmistelija: Sihteeri Kaisa Teikari

 

Toimintasäännössä määritellään nuorisovaltuuston toiminta. Nuorisovaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 14.9.2021 työryhmän valmisteleman toimintasäännön. Tämän jälkeen on kuitenkin havaittu tarve tehdä toimintasääntöön vielä muutamia pieniä muutoksia ja tarkennuksia.

 

Tarkennus- ja päivitystarvetta on havaittu seuraavissa toimintasäännön luvuissa:

 

3.3 Nuorisovaltuuston toimintakausi

 

Poistetaan seuraavat kappaleet:

 

  • "(Tämä voimassa 8/2022 saakka, eli siirtymäkauden ajan: Istuvan nuorisovaltuuston (toimikausi 2021) valtuustokausi jatkuu kevätlukukauden loppuun saakka, jonka jälkeen alkaa uuden nuorisovaltuuston toimikausi. Jäsenistöstä puolet ovat erovuorossa, mutta oletuksena jatkavat pidennetyn kauden loppuun saakka. Mikäli nuorisovaltuutettu ei halua jatkaa kauttaan, eroaminen tapahtuu § 3.6 mukaisesti, ja eronneen tilalle edustuspaikkoihin valitaan seuraavassa kokouksessa uusi henkilö."

 

  • "Nuorisovaltuusto voi halutessaan järjestää täydennysvaalit toimikauden 2021 aikana, ja näissä vaaleissa valittujen ensimmäinen kausi päättyy kevätlukukauden 2022 loputtua. Mikäli täydennysvaalit järjestetään, pitää nuorisovaltuusto yleiskokouksen, jossa eroavien jäsenten tilalle valitaan uudet henkilöt. Jatkavien nuorisovaltuutettujen ei tarvitse luopua omista edustuspaikoistaan, mikäli haluaa niissä jatkaa.)"

 

4.11 Kummivaltuutettu

 

Poistetaan seuraavat kappaleet:

 

  • "Kummivaltuutettujen edut ja palkkiot ovat samat kuin nuorisovaltuutettujen. Kummivaltuutettu toimii tehtävässään kaksi nuorisovaltuuston toimikautta, eli kahden vuoden ajan."

 

  • "Nuorisovaltuustolla on myös oikeus antaa varoitus tai erottaa kummivaltuutettu tehtävästään perustellusta syystä. Erottaminen voidaan suorittaa kahden varoituksen jälkeen, tai kun nuorisovaltuuston hallitus on siitä yksimielinen yhdessä kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajien kanssa. Varoituksen antamisesta päättää nuorisovaltuuston hallitus, ja se voidaan antaa esimerkiksi nuoriin kohdistuvasta epäasiallisesta käytöksestä kokouksissa tai sosiaalisessa mediassa."

 

7.1 Kokousaika

 

Poistetaan seuraava kappale:

 

  • "Nuorisovaltuusto kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa kesä- ja heinäkuuta lukuun ottamatta. Kokousta ei tarvitse järjestää, mikäli hallitus toteaa yksimielisesti, ettei sille ole tarvetta."

 

Lisätään teksti:

 

  • "Nuorisovaltuusto kokoustaa tarvittaessa silloin, kun asioita on nuorisovaltuuston käsiteltäväksi, hyväksyttäväksi tai tiedoksi saatettaviksi."

 

7.13 Pöytäkirja

 

Poistetaan teksti:

 

  • "Jos pöytäkirjantarkastajat eivät hyväksy pöytäkirjaa, pöytäkirja tarkastetaan seuraavassa kokouksessa."

 

Lisätään teksti:

 

  • "Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan sähköisesti. Tarkastettu pöytäkirja laitetaan näkyville kaupungin nettisivuille."

 

Nuorisovaltuusto käsitteli kokouksessaan 14.9.2021 myös toimintasäännön muutosta, jossa ehdotetaan kaupunginhallitukselle, että nuorisovaltuuston toimintakausi muutetaan koululukuvuoden mukaiseksi. Jäsenen toimintakausi alkaisi siis kesäkuussa kevätlukukauden loputtua ja päättyisi kahden vuoden jälkeen kevätlukukauden loputtua. Toimintakauden muuttamisen vuoksi vuoden 2021 toimintakausi pidennettäisiin jatkumaan kevätlukukauden loppuun saakka.

 

Lukuun ottamatta yhtä jäsentä, muut jäsenet ovat lupautuneet jatkamaan mahdollisen pidennetyn toimintakauden loppuun saakka. Näin ollen täydennysvaaleille ei olisi tarvetta. Mikäli jatkoon lupautunut jäsen haluaa erota ennen kevätlukukauden 2022 loppua, se tehdään toimintasäännön kohdan 3.6 mukaisesti.

 

Muokattu toimintasääntö on esityslistan liitteenä.

 

Puheenjohtajan esitys:

Nuorisovaltuusto päättää esittää kaupunginhallitukselle työryhmän valmistelemat muutosehdotukset sekä nuorisovaltuustokauden muuttamisen yhteneväiseksi kouluvuoden kanssa. Lisäksi esitetään nykyisen toimintakauden pidentämistä kevätlukukauden päättymispäivään saakka, jonka jälkeen alkaa uuden nuorisovaltuuston toimintakausi.

 

Päätös:

Nuorisovaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan esityksen.

 

 

Lisätietoja: Nuoriso-ohjaaja Mervi Ylinen, p. 040 5437561,

etunimi.sukunimi@kauhava.fi

Puheenjohtaja Elli Pulkkinen, etunimi.sukunimi@kauhava.fi

_______________________________


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa