Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 25.05.2021/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kasvatus- ja opetuslautakunta

§ 37

25.05.2021

 

Lukiokoulutuksen tuntikehys lukuvuonna 2021-2022

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 25.05.2021 § 37

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Markku Viitasaari

 

Härmän lukion ja Kauhavan lukion rehtorit ovat valmistelleet lukiokoulutuksen tuntikehyksen lukuvuodelle 2021-2022. Asiaa on käsitelty lukiokoulutuksen vastuualuepalaverissa 3.1.2021.

 

Tuntikehysluonnos on tehty tilanteessa, jossa Kauhavan lukion opiskelijamäärä kasvaa hieman 71 ensisijaisen hakijan vuoksi. Näin suuri ikäluokka johtaa siihen, että ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat on jaettava kolmeen ryhmään kaikkien oppiaineiden pakollisilla kursseilla. Tämän lukuvuoden 1. vuosikurssi on jo kolmisarjainen. Tulevan kolmannen vuosikurssin pakollisissa ja monissa syventävissä kursseissa opetus tapahtuu kahdessa perusryhmässä.

 

Osa Kauhavan lukion nykyisistä abiturienteista jatkaa opintojaan ensi syksynä. Lukion opiskelijamäärä nousee tulevan lukuvuoden suurten 1. ja 2. vuosikurssien ja joidenkin abiturienttien yo-kirjoitusten hajauttamisen vuoksi 205-210 opiskelijaan. Opiskelijamäärä kasvaa siten 17-22 lukiolaisella.

 

Tässä tilanteessa Kauhavan lukion kurssimäärä kasvaa 36,5 kurssilla ja huomattavasti kasvanut opiskelijamäärä nostaa opetusalan virkaehtosopimuksen säännösten mukaisesti laskennallista resurssituntimäärää 3,35 tuntia. On kuitenkin huomattava, että resurssituntimäärän kasvu käytetään lukiolain mukaiseen ja opiskelijan subjektiivisiin oikeuksiin kuuluvaan erityisopetukseen, jonka määrä nousee Kauhavan lukiossa 3,5 vuosiviikkotunnista kahdeksaan (8).

 

Opiskelijaa kohti on ensi vuonna Kauhavan lukiossa kursseja tai uuden LOPS:n mukaisia opintojaksoja 1,46-1,50, kun kuluvan lukuvuoden vastaava luku oli 1,48. Aiempaa suurempi yksikkö on taloudellisesti edelleen tehokas.

Kauhavan lukion tuntikehysesitys 356 on vuosiviikkotuntia, josta resurssituntien osuus on 48,85. Kuluneen lukuvuoden kehys on 310,8 vuosiviikkotuntia.

 

Härmän lukion opiskelijamäärä supistuu 86 opiskelijasta noin 65 opiskelijaan. Ensisijaisia hakijoita oli 13. Härmän lukiossa tulevan ensimmäisen ja toisen vuosikurssin opiskelijat ovat yhdessä ryhmässä ja kurssimäärä putoaa pelkästään tämän vuoksi 20 kurssin verran. Lukioresurssitunnit vähenevät lukuvuodesta 2019-2020 opiskelijamäärän pienentymisen vuoksi. Härmän lukion tuntikehysesitys on 178,5 vuosiviikkotuntia. Tämän lukuvuoden kehys on 217,15 vuosiviikkotuntia. Kurssimäärä opiskelijaa kohti on 2,11.

 

Lukiokoulutuksen tuntikehys koko lukiokoulutuksen osalta on 527,95 vuosiviikkotuntia kuluvana lukuvuonna. Tulevan lukuvuoden tuntikehysesitys on 534,5 vuosiviikkotuntia.

 

Lukiokoulutuksen tuntikehysesitys on esityslistan oheismateriaalina.

 

Sivistysjohtajan esitys:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy lukiokoulutuksen tuntikehysesityksen lukuvuodelle 2021-2022. Lukiokoulutuksen tuntikehys on yhteensä 534,5 vuosiviikkotuntia.

 

Päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan esityksen.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Markku Viitasaari, puh. 044 4834 805,

etunimi.sukunimi@kauhava.fi

_______________________________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa