Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 13.04.2021/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kasvatus- ja opetuslautakunta

§ 10

11.02.2020

Kasvatus- ja opetuslautakunta

§ 25

13.04.2021

 

Esiopetuksen ja perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 opetusryhmien kokojen määräytyminen

 

92/12.00.01.01/2020

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 11.02.2020 § 10

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Markku Viitasaari

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti 5.4.2017 (30 §) tuntikehyspäätöksen yhteydessä, että esikoulun oppilasryhmissä saa olla enintään 23 oppilasta ja alakoulujen erillisluokilla tulee olla vähintään 12 oppilasta. Muita kouluja sitovia luokkakoko-ohjeistuksia ei ole tehty. Kauhavan yhtenäiskoulun aloittaessa opetusryhmien vähimmäis- ja enimmäiskoolle on tarpeen määritellä rajat.

 

Liitteessä on kuvattu esiopetuksen ja perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 opetusryhmäkokojen määräytyminen. Esiopetuksessa ryhmän vähimmäiskoko on 10 oppilasta. Opetusryhmät jaetaan, mikäli oppilaita on vähintään 24. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-2 opetusryhmän enimmäiskoko on 27 oppilasta ja vähimmäismäärä 12 oppilasta. Vuosiluokilla 3-6 vähimmäisoppilasmäärä on 14 ja enimmäismäärä 30 oppilasta. Liitteessä on kuvattu yksi- ja useampisarjaisen rakenteen määräytyminen. Mitä useammassa sarjassa oppilaita on, sen korkeammaksi luokkien keskimääräinen koko voidaan nostaa. Jos yksisarjaisessa rakenteessa hyväksytään 14 oppilaan ryhmä, voidaan kolmisarjaisessa rakenteessa päästä jo 18 oppilaan vähimmäismäärään. Se mitä käytetään, riippuu tietenkin kouluun tulevan ikäluokan koosta. Malli kuitenkin osoittaa, että monisarjaisessa rakenteessa opetusryhmien täyttöasteet on helpoin pitää taloudellisesti tehokkaana.

 

Liitteessä kuvatut minimi- ja maksimitapaukset ovat harvinaisia. Suurin osa luokista on 17 - 25 oppilaan kokoisia. On kuitenkin sallittava myös suuria opetusryhmiä, jos se ikäluokan koon, tilojen käytön, opetusresurssin tai muun opetusjärjestelyihin liittyvän syyn vuoksi on välttämätöntä. Esimerkiksi yksittäistä suurta yhdysluokkaa ei ole välttämättä edes mahdollista jakaa kyläkoulussa. Jatkuva suurien yhdysluokkien tarve samassa koulussa voi olla merkki kouluverkkorakenteen muuttamisen tarpeellisuudesta. Myös toistuvat alle 15 oppilaan erillisluokat antavat signaalin rakenteellisten ratkaisujen tarpeellisuudesta. Kun yhdysluokan koko ylittää 22 oppilasta, koulua voidaan tuntikehyksessä resurssoida tarvittaessa ylimääräisillä jakotunneilla.

 

Liitteessä kuvattu opetusryhmien koon määräytyminen on pääsääntöinen tapa muodostaa opetusryhmiä. Jos perusopetuslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan oppilaan opetus annetaan muualla kuin perusopetusasetuksen 2 §:n 2 tai 3 momentissa kuvatussa ryhmässä, saa opetusryhmässä olla korkeintaan 20 oppilasta. Tässä tilanteessa luokkakoko rajataan kyseisessä luokassa 20:een ja muissa mahdollisissa rinnakkaisluokissa noudatetaan edellä kuvattua ohjeistusta. Myös luokkatilan koko tai muu siihen liittyvät tekninen rajoite (kuten sisäilman riittävyys) voivat olla peruste enimmäismäärää pienemmälle oppilasmäärälle.

 

Koulun esimies voi esittää vastuualueen esimiehelle edellä kuvatuista ohjeista poikkeamista myös oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeen vuoksi. Tällöin mahdolliset poikkeamat sisältyvät tuntikehysesitykseen.

 

Sivistysjohtajan esitys:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että esiopetuksen ja perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 opetusryhmien koon määräytyminen tapahtuu lukuvuoden 2020-2021 tuntikehysvalmistelusta ja lukuvuoden 2020-2021 suunnittelusta lähtien liitteen mukaisesti.

 

Sivistysjohtajan uusi esitys:

Kasvatus- ja opetuslautakunta jättää asian pöydälle.

 

Päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan uuden esityksen.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Markku Viitasaari, puh. 044 4834 805,

etunimi.sukunimi@kauhava.fi

_______________________________

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.04.2021 § 25

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Markku Viitasaari

 

Esiopetus on siirtynyt varhaiskasvatuksen vastuualueen järjestettäväksi 1.8.2021alkaen ja siten esiopetuksen opetusryhmäkoot käsitellään erillisenä asiana.

 

Esityslistan liitteessä on kuvattu perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 opetusryhmäkokojen määräytyminen. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-2 opetusryhmän enimmäismäärä on 24 oppilasta ja vähimmäismäärä 12 oppilasta. Vuosiluokilla 3-6 vähimmäisoppilasmäärä on 14 ja enimmäismäärä 28 oppilasta. Yhdysluokissa vähimmäisoppilasmäärä on 14 ja enimmäismäärä 24 oppilasta vuosiluokilla 1-2. Vuosiluokilla 3-6 vastaavat luvut ovat 16 ja 28.

 

Liitteessä on kuvattu yhdysluokkakoulu sekä yksi- ja useampisarjaisen rakenteen määräytyminen. Mitä useammassa sarjassa oppilaita on, sen korkeammaksi luokkien keskimääräinen koko voidaan nostaa. Jos yksisarjaisessa rakenteessa hyväksytään 14 oppilaan ryhmä, voidaan kolmisarjaisessa rakenteessa päästä jo 19 oppilaan vähimmäismäärään. Se mitä käytetään, riippuu tietenkin kouluun tulevan ikäluokan koosta. Malli kuitenkin osoittaa, että monisarjaisessa rakenteessa opetusryhmien täyttöasteet on helpoin pitää taloudellisesti tehokkaana. Koulujen oppilaaksiottoalueet ovat harvoin optimaalisia yksi-, kaksi- tai useampisarjaisuudelle. Tällöin on luontevaa tutkia yhdysluokkien mahdollisuudet. Useissa kauhavalaisissa kouluissa, joiden oppilasmäärä on viime vuosina ollut 150:en ja 200:n tienoilla, on muodostettu yhden suuren luokan tai kahden pienen erillisluokan sijaan yhdysluokkia. Liitteenä olevassa mallissa on määritelty sellaiset ikäluokkakoot oppilaaksiottoalueilla, joissa on tutkittava yhdysluokkien perustamisen vaihtoehtona.

 

Liitteessä kuvattu opetusryhmien koon määräytyminen on pääsääntöinen tapa muodostaa opetusryhmiä. Jos perusopetuslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan oppilaan opetus annetaan muualla kuin perusopetusasetuksen 2 §:n 2 tai 3 momentissa kuvatussa ryhmässä, saa opetusryhmässä olla korkeintaan 20 oppilasta. Tässä tilanteessa luokkakoko rajataan kyseisessä luokassa 20:een ja muissa mahdollisissa rinnakkaisluokissa noudatetaan edellä kuvattua ohjeistusta. Myös luokkatilan koko tai muu siihen liittyvät tekninen rajoite (kuten sisäilman riittävyys) voivat olla peruste enimmäismäärää pienemmälle oppilasmäärälle. Edellä kuvatuista rajoista voidaan poiketa myös oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeen tai muun vastaavan syyn vuoksi.

 

Liitteessä kuvattu opetusryhmien koon määräytyminen on pääsääntöinen tapa muodostaa opetusryhmiä. Jos perusopetuslain 25 §:n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan oppilaan opetus annetaan muualla kuin perusopetusasetuksen 2 §:n 2 tai 3 momentissa kuvatussa ryhmässä, saa opetusryhmässä olla korkeintaan 20 oppilasta. Tässä tilanteessa luokkakoko rajataan kyseisessä luokassa 20:een ja muissa mahdollisissa rinnakkaisluokissa noudatetaan edellä kuvattua ohjeistusta. Myös luokkatilan koko tai muu siihen liittyvät tekninen rajoite (kuten sisäilman riittävyys) voivat olla peruste enimmäismäärää pienemmälle oppilasmäärälle. Edellä kuvatuista rajoista voidaan poiketa myös oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeen tai muun vastaavan syyn vuoksi.

 

Sivistysjohtajan esitys:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 opetusryhmäkoot määräytyvät lukuvuoden 2022-2023 tuntikehysvalmistelusta ja suunnittelusta lähtien liitteen mukaisesti.

 

Tuula Hyrskyn esitys:

Tuula Hyrsky ehdotti, että sivistysjohtajan esitykseen lisätään seuraava teksti:

Perusopetuksen laatukriteerien (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2012) mukaisesti opetusryhmien suositeltava enimmäiskoko on keskimäärin 20-25 oppilasta/luokka. Vain perustelluista syistä voidaan poikkeustapauksissa kasvattaa oppilasmäärää edellä mainittuihin enimmäismääriin.

 

Koska oli tullut esittelijän ehdotuksesta poikkeava esitys, järjestettiin äänestys sivistysjohtajan esityksen ja Tuula Hyrskyn esityksen välillä. Sivistysjohtajan esitystä kannattivat Seppo Lindholm ja Eero Paavola. Tuula Hyrskyn esitystä kannattivat Tiina Hauta, Tiina Taijonlahti, Tuula Hyrsky, Emma Kivikangas, Leena Kunnari, Marita Kunnari, Niina Mannismäki, Timo Mäkinen, Esa Puronvarsi ja Leena Rantala.

 

Päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi Tuula Hyrskyn esityksen äänin 10-2.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Markku Viitasaari, puh. 044 4834 805,

etunimi.sukunimi@kauhava.fi

_______________________________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa