Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://kauhava.fi:80/dynasty/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 13.04.2021/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kasvatus- ja opetuslautakunta

§ 30

13.04.2021

 

Kauhavan kaupungin päivitetty koulukuljetussääntö

 

446/08.01.02/2019

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.04.2021 § 30

 

Valmistelija: sivistysjohtaja Markku Viitasaari

 

Luvussa 1 (Yleistä) lainsäädäntöviitteet oppilaan koulupaikan määräytymiseen ja koulumatkoihin liittyen on ajantasaistettu. Lainsäädäntömuutokset liittyvät lakiin perusopetuslain muuttamisesta (642/2010, 542/2018 ja 1216/2020) sekä alkolukkolakiin (730/2016). Poistettu teksti on oheismateriaalina olevassa luonnoksessa yliviivattu ja uusi teksti on lisätty punaisella.

 

Alaluvun 3.2.1.liikenteellisesti vaarallisiin tieosuuksiin on esitetty muutoksia alla olevan erittelyn mukaisesti. Osa muutoksista liittyy kouluverkon muutoksiin (Kankaan koulun lakkauttaminen) ja osa paikallistuntemuksen tuomaan harkintaan ja kertyneisiin kokemuksiin. Poistettu teksti on yliviivattu ja muutettu teksti on tässä kirjoitettu kaupunginosaotsikon loppuun.

 

Alahärmä

 

Voltintie välillä Ojanperä-Kunnari 0-2. lk.

Uusi teksti: Voltintie välillä Ojanperä - Kunnari 0-3. lk

 

Ylihärmä

 

Kankaantie 84-Pajulantien risteys 0-6. lk.

Kieräkujan ja Vaasantien välinen osuus Pohjanmaan väylää pitkin 0-9. lk. Tällöin myös Tuomisillantieltä tulevat oppilaat ovat kuljetuksen piirissä.

Kairoontie 0-6. lk.

Uusi teksti: Pohjanmaan väylä 0-9. lk

 

Kanta-Kauhavan alue

 

Näykinsalontien ja Kalliokoskentien välinen osuus Pohjanmaanväylää pitkin 0-6. lk.

Läntinen yhdystie välillä Pohjanmaan väylän risteys-Kosolantien risteys 0-6. lk. Huhmarkoskentie välillä Pelkkikankaantien risteys-Pahkakankaantien risteys 0-6. lk.

Jylhäntie välillä Juusolantie ja Koppalantie 0-2- lk.

Uusi teksti: Pohjanmaan väylä 0-9 lk.

Uusi teksti: Läntinen yhdystie 0-9 lk.

Uusi teksti: Jylhäntie välillä Juusolantie ja Koppalantie 0-3 lk.

 

Luvussa 7.5. koulutoimisto-sana on korvattu hallintopalvelut-sanalla.

 

Esityslistan oheismateriaalina on luonnos koulukuljetussäännöstä.

 

Sivistysjohtajan esitys:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy esitetyt päivitykset koulukuljetussääntöön. Muutokset tulevat voimaan heti.

 

Päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi yksimielisesti sivistysjohtajan esityksen.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Markku Viitasaari, puh. 044 4834 805,

etunimi.sukunimi@kauhava.fi

_______________________________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa